Brittimielenosoittajat purkivat turhautumisensa orjakauppiaan patsaaseen – katso videolta, kuinka patsas revitään irti ja heitetään jokeen

1600-luvulla vaikuttaneen orjakauppias Edward Colstonin näköispatsas heitettiin mereen Iso-Britanniassa mielenosoitusten aikana, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltain Minneapolisissa pari viikkoa sitten tapahtuneen George Floydin pidätyskuoleman laukaisemat mielenosoitukset ovat jatkuneet viikonloppuna maailmalla. Esimerkiksi Lontoossa tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään Yhdysvaltojen lähetystön ulkopuolella.

Sunnuntaina Bristolin kaupungissa tunteita purettiin kaupungin keskustassa vuodesta 1895 lähtien seisseeseen pronssipatsaaseen. Artikkelin alussa olevalta videolta näkyy, miten mielenosoittajat kaatavat patsaan ja heittävät sen mereen.

Kyseessä on 1600-luvulla vaikuttanut orjakauppias Edward Colston, jonka muistoa kunnioittava patsas on herättänyt kaupunkilaisissa tunteita jo aiemmin.

Mielenosoittajat sitoivat patsaaseen köysiä ja vetivät sen nurin. Jotkut mielenosoittajat innostuivat myös poseeraamaan polvi patsaan kaulalla. Asento oli sama kuin poliisilla, joka painoi polvellaan kuolettavasti George Floydin kaulaa.

Ministeri tuomitsi patsaan tuhoamisen

Bristol Post kertoo Britannian sisäministeri on Priti Patelin tuomitsevan patsaan kaatamisen. 

–Patsaan kaataminen on tuomittava teko. Vandalismi ja levottomuudet eivät ole hyväksyttäviä, Patel kommentoi BBC:lle.

Vaikka mielenosoitukset ovat edenneet Britanniassa viikon mittaan suhteellisen rauhallisesti, esimerkiksi Lontoossa on loukkaantunut kuluneen viikon aikana 27 poliisia.

Eräs poliisi sai vamman päähänsä, kun mielenosoittajat heittivät pulloja poliiseja kohti. 

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Britannian pääministeri Boris Johnson kommentoi asiaa myöhemmin sanomalla, että ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään rauhallisesti ja koronavirusohjeistusta noudattaen. Poliisia vastaan hyökkääminen on kuitenkin tuomittava teko. 

Lue myös:

    Uusimmat