Brent osti yli miljoonan dollarin aavekaupungin, jossa on nyt jumissa: "En pääse pois"

Brent osti "aavekaupungin", jossa on jumissa koronaviruksen vuoksi.

Älä käytä rahojasi kotiin, jossa et olisi valmis viettämään pitkiä aikoja yksin. Brent Underwood oppi läksynsä ostettuaan bisnesmielessä "aavekaupungin", jossa on nyt jumissa koronaviruksen vuoksi.

32-vuotias teksasilainen Brent osti kalifornialaisen Cerro Gordon kaupungin bisneskumppaninsa kanssa 1,4 miljoonalla dollarilla vuonna 2018. Kyseessä on autioitunut kaivoskaupunki, jossa ei ole esimerkiksi juoksevaa vettä, kertoo New York Post. Brentin aikeena on luoda kaupungista luksuslomakohde, mutta rahaa projektiin on uponnut huimia summia, kertoo CNBC.

"Kun aluksi saavuin tänne, olin t-paidassa ja nautin olostani..."

Alueesta on tavallisesti huolehtinut "talonmies", alueella 21 vuotta asunut Robert. Koronavirustilanteen vuoksi Robert kuitenkin halusi palata Arizonaan, ja Brent lupautui siirtymään vuonna 1865 perustettuun autiokaupunkiinsa huolehtimaan siitä.

Miehen oli tarkoitus viipyä viikko. Sitten koronavirus iski koko voimallaan; lisäksi alueella on satanut lunta, ja nyt Brent on jumissa aavekaupungissaan.

– Kun aluksi saavuin tänne, olin t-paidassa ja nautin olostani. Sitten satoi neljä päivää lunta, ja nyt en pääse pois, Brent kuvaili haastattelussa.

Brent kertoo, että voisi lumikenkien avulla tarpoa naapurikaupunkiin, jossa tosin asuu vain kourallinen ihmisiä. Miehellä on onneksi ruokavarantoja, kuten riisiä ja tonnikalaa.

Näkymiä kaupungista. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Brentin kaupungista löytämiä asioita. Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Alueella huhutaan kummittelevan

Tilannetta ei helpota se, että kaupungissa huhutaan kummittelevan. Brent oli kaupunkia ostaessaan tietoinen, että siellä on tapahtunut murhia ja se on esiintynyt esimerkiksi kummitustarinoista kertovassa tv-ohjelmassa, joka tutki kahden kaupungissa kuolleen pikkulapsen tarinaa. Tarinan mukaan kaksi lasta kuoli jäätyään lukittuun komeroon. 

Brent ei ole nähnyt lapsiaaveita, mutta muita omituisuuksia kaupungissa hänen mukaansa tapahtuu.

– Asiat liikkuvat, näen verhojen liikahtelevan, öisin kuulen ääniä. Sisällä ei vedä, mutta talossa asiat putoilevat, Brent kuvailee.

Mies kertoo myös kadottaneensa lompakkonsa, joka löytyi paria päivää myöhemmin kaupungin autioituneesta hotellista.

Nauttii kaikesta huolimatta elämästä aavekaupungissa

Brentin aikeena on palata normaalielämäänsä, mutta ei vielä.

– Kun maailma yrittää panna itsensä karanteeniin, ei ole kovin paljon parempaa karanteenia kuin autio aavekaupunki, mies heittää.

– Yritän hyväksyä tilanteen.

Brent myös nauttii olostaan aavekaupungissa.

– Kun katson uutisia ja näen, miten kaoottinen ja kauhea tilanne on, osa minusta ei koe suurta kiirettä palata maailmaan.

Lue myös:

    Uusimmat