Bill Clintonin seksielämää erityissyyttäjänä penkonut ja Donald Trumpin puolustustiimissä mukana ollut Kenneth Starr on kuollut 76-vuotiaana

Starr tunnetaan parhaiten Clintonin virkasyytteeseen johtaneesta tutkinnasta.

Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin seksielämää 1990-luvulla tutkinut Kenneth Starr on kuollut 76-vuotiaana.

Kuolemasta kertoi Starrin perhe, jonka mukaan tämä kuoli Texasin Houstonissa leikkauksen yhteydessä ilmenneisiin komplikaatioihin.

Työuransa aikana Starr toimi muun muassa tuomarina, minkä lisäksi hän oli korkeassa tehtävässä Yhdysvaltain oikeusministeriössä. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten tutkinnasta, joka johti Clintonin virkasyytteeseen.

Clinton sai virkasyytteen, koska tämä oli valehdellut suhteestaan Valkoisessa talossa tuolloin harjoittelijana olleeseen Monica Lewinskyyn.

Maan edustajainhuone asetti Clintonin virkasyytteeseen vuonna 1998, mutta senaatti vapautti hänet syytteistä seuraavana vuonna.

Vuonna 2020 Starr liittyi Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin puolustustiimiin, kun senaatti käsitteli ensimmäistä republikaanipresidentin kahdesta virkasyytteestä.

Lue myös:

    Uusimmat