Biden Israeliin keskiviikkona

Biden jatkaa Israelista matkaa Jordaniaan tapaamaan Egyptin, Jordanian ja palestiinalaishallinnon johtajia.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Israelissa keskiviikkona, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken.

Israelissa nyt vierailulla oleva Blinken kertoi presidentin tulevasta vierailusta varhain tiistaina keskusteltuaan pitkään Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa.

– Presidentti tulee jälleen vakuuttamaan Yhdysvaltain solidaarisuutta Israelia kohtaan sekä vankkaa sitoutumistamme Israelin turvallisuuden takaamiseksi, Blinken kertoi.

– Israelilla on oikeus ja vieläpä velvollisuus puolustaa kansaansa Hamasia ja muita terroristeja vastaan sekä estää tulevia iskuja, Blinken sanoi.

Blinkenin mukaan Yhdysvallat on neuvotellut Israelin kanssa suunnitelmasta toimittaa Gazan kaistan asukkaille humanitaarista apua.

Valkoisen talon mukaan Biden matkustaa myös Jordaniaan, jossa presidentin on tarkoitus tavata Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi, palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas sekä Jordanian kuningas Abdullah.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan John Kirbyn mukaan Bidenin on tarkoitus keskustella Jordaniassa muun muassa Gazan alueen siviilien humanitaarisista tarpeista.

Israelin pitkäaikaisena liittolaisena tunnettu Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut tukeaan Israelille Hamasin toissaviikolla alkaneen hyökkäyksen jälkeen.

Gazassa siviilien kriisi syvenee Israelin ilmapommitusten seurauksena 2:07
Gazassa siviilien kriisi syvenee Israelin ilmapommitusten seurauksena.

Lue myös:

    Uusimmat