Suomalaisia jumissa Gazassa: "Ei mahdollisuutta päästä pois"

Gazassa siviilien tilanne on lohduton – "Tämä on verilöyly" 4:46
Gazassa siviilien tilanne on lohduton – "Tämä on verilöyly"

Saksan hallitus varoittaa kansalaisia matkustamasta Israeliin, palestiinalaisalueille ja Libanoniin väkivaltaisuuksien yltymisen takia. Varoitus on tiukin Saksassa käytettävistä matkustusohjeista. 

Suomessa ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo, että aluetta koskevia matkustussuosituksia arvioidaan jatkuvasti. Nykyinen suositus on, että Israeliin tulee välttää tarpeetonta matkustamista. Gazan osalta suositus on, että kaikkea matkustamista tulee välttää ja Libanonissa suositellaan noudattamaan erityistä varovaisuutta.

– Me katsomme tilannetta koko ajan. Sekä Israelin, palestiinalaisalueiden että Libanonin osalta tarkkaillaan tilannetta ja ennen kaikkea konfliktin eskaloitumisriskiä. Voi olla, että siinä tulee muutoksia, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty, Tanner sanoi.

Gazassa ei tietoa ulospääsystä

Noin kaksikymmentä suomalaista odottaa edelleen pääsyä pois palestiinalaisalueilta ja Israelista, Tanner kertoo. Hankalin tilanne on saarretussa Gazassa, jossa Rafahin rajanylityspaikkaa Egyptin suuntaan ei ole lupauksista huolimatta avattu ulkomaalaisille.

Gazassa on Tannerin mukaan muutamia suomalaisia. Heillä ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia päästä alueelta pois.

– Me tietysti toivomme, että Rafahin rajanylityspaikka avataan ja että siihen vaikuttamaan kykenevät viranomaiset sen mahdollistavat. Toivomme, että Rafahin rajanylityspaikan kautta myös suomalaiset pääsevät niin pian kuin mahdollista Egyptin puolelle, Tanner sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat