Bhopalin uhrit yhä heitteillä

Onnettomuus puhuttaa edelleen myös ympäristölakien asiantuntijoita. Delhissä hiljan kokoontunut Kansainvälinen asianajajaliitto pohti monikansallisten yhtiöiden vastuuta kehitysmaissa ja Bhopalin opetuksia.

Joulukuun 3. päivän aamuna tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun Bhopalin kaupungissa kuoli yli 3000 ihmistä myrkkyvuotoon. Monikansallisen Union Carbide -yhtymän lannoitetehtaalta pääsi ympäristöön yli 60000 kiloa tappavaa metyylisyanidiseosta.
Hiroshimaan verratun onnettomuuden seurauksena sai enemmän tai vähemmän pahoja vammoja vähintään 250000 ihmistä. Vuosien varrella uhreja onkin haudattu tuhansia lisää.

Kuolema kohtasi onnettomuusaamuna ensin ihmiset, jota asuivat teltoissa ja hökkeleissä lähellä tehdasta. He elivät tehdasta varten ja kuolivat sen vuoksi.
Kun myrkkykaasu laskeutui, moni yritti lähteä karkuun, mutta keuhkokudoksen tuhoutuminen ja tukehtuminen tapahtuivat tuolloin entistä nopeammin. Pitempään elivät vanhukset, sairaat ja ihan pienet lapset.

Sopu ei tuonut oikeutta

Intiassa vallitsee käsitys, että toinen katastrofi kohtasi Bhopalia muutamaa vuotta myöhemmin, 1989. Maan hallitus luopui tuolloin Union Carbide -yhtymälle esittämistään 3 miljardin dollarin eli noin 15 miljardin markan vahingonkorvausvaatimuksista ja tyytyi sovittelun jälkeen liki 1,9 miljardiin markkaan.
Myös rikosoikeudenkäynnit Union Carbiden yhdysvaltalaista johtoa ja Intian tytäryhtiön johtoa vastaan ovat kansan silmissä päättyneet laihoin tuloksin.

Keskimääräinen korvaussumma eliniän kestävän vamman tai sairauden hoitamiseksi on ollut tähän saakka muutamia tuhansia markkoja. Vain murto-osa vammautuneista on voinut taistella korvauksen itselleen, sillä monilta ovat puuttuneet oikeudenkäynnissä tarvittavat lääkärintodistukset.

Puoskarit vallankahvassa

Kolmas onnettomuusaalto on nykypäivää Bhopalissa. Myrkyn vammauttamilta ihmisiltä huijataan vastikkeetta jopa sekin vähäinen korvaus, minkä he ovat saaneet.

Koska hallituksella ei ole tahtoa julkisen sairaanhoidon ylläpitoon, ovat tilalle tulleet yksityiset sairaskodit, joissa "puoskarit " ovat antaneet lukutaidottomille potilaille jopa hormonilääkkeitä. Niistä on aiheutunut pahoja vaurioita jo ennestään huonoon kuntoon joutuneen elimistön puolustuskyvylle.

Bhopal on pahojen kielten mukaan nyt saastuneempi kuin onnettomuusvuonna 1984. Vielä pari vuotta sitten Maailman terveysjärjestö WHO varoitti, että Union Carbiden raunioituneen lannoitetehtaan alueella voi muhia uusi vakava ympäristökatastrofi. Myrkkyjä ei ole saatu siivottua.
Yleisesti toivotaan, että parlamentin kaavailut kansallisen tutkimuskomission perustamisesta toteutuvat. Komissio kokoaisi kaikki tiedot onnettomuuden uhreista ja loisi yhtenäisen hoitojärjestelmän. Samoin se ohjaisi onnettomuuden vaikutusten tutkimista.

Yksi tuntematon alue ovat perimän muutokset, joita myrkkykaasu sai aikaan. Alueen äideillä on runsaasti keskenmenoja ja normaalistikin syntyneillä lapsilla on usein vammoja, ruumiillisia tai hermostollisia.

Paineita ja toiveita

Bhopalin onnettomuus loi Intiassa paineita uusia ympäristörikoksia koskevaa lainsäädäntöä ja niin tehtiinkin. Vain lakien valvonta puuttuu.

Delhissä marraskuussa pidetyssä Kansainvälisen asianajajaliiton kokouksessa pohdittiin vahingonkorvauksen määräämistä niistä vammoista, jotka voivat ilmaantua vasta vuosia onnettomuuden jälkeen, kun elimistöön varastoitunut myrkky on aikansa tehnyt myyräntyötä ihmisen soluissa.
Bhopalin tapauksessa Intian tuomioistuinlaitos ei ottanut tätä riskiä. Korvaukset on sovittu maksettavaksi yhdellä kerralla. Intiassa havaittiin, että onnettomuusyhtiön turvallisuusmääräykset olivat Bhopalissa löysemmät verrattuna esimerkiksi saman yhtiön tehtaisiin kotimaassa.

Union Carbiden puolustus vetosi taannoin siihen, että se omisti vain puolet intialaisen tytäryhtiön osakkeista ja toteutti turvamääräyksissä paikallisia lakeja ja määräyksiä.
Kummalla oli juridinen vastuu työntekijöiden terveydestä, omistajalla vai tytäryhtiöllä, kyseltiin onnettomuuden jälkeisinä vuosina.

Tehtaan pillit eivät varoittaneet

Intian hallituksen asiamiehenä Bhopalissa työtä tehnyt lakimies K. N. Bhat toivoo, ettei onnettomuuden opetus ollut ainakaan se, että "ensi kerralla emme jää kiinni".

Herra Bhat puhuu vuosien takaisista tapahtumista kuin eilisistä, sillä hänet lähetettiin yhtenä monien joukosta paikan päälle heti onnettomuuden satuttua. Hän muistaa toivottoman tunnelman kaupungissa, jonka joka kulmalla oli valtavia ruumispinoja. Hautajaisia vietettiin monta päivää. Ja samaan aikaan juoksivat pakokauhuiset ihmiset ympäriinsä.
-Kamalin asia, minkä muistan, on kuitenkin se, ettei lannoitetehtaalta tullut yhtään varoitusta tai hälytystä koko aikana, vaikka hengenvaarallista kaasua vuoti kymmenien kilometrien alueelle.
-Vaarallisia tuotantolaitoksia ei saisi sijoittaa tiheästi asutuille seuduille. Eikä sellaisiin paikkoihin, joissa luonnon saastuminen sairastuttaisi ihmiset ja karjan.

Monikansallisten yhtiöitten vastuuta pohtii tohtori Rosamund Thomas, joka johtama tutkimuslaitos Cambridgessä Englannissa on selvittänyt teollisuuden ympäristö- ja terveysriskejä.
Thomas peräänkuuluttaa yhtenäisiä maailmanlaajuisia turvallisuussääntöjä. Enemmän kuin yksilön vastuuta tulisi korostaa yrityksen ja yhteisön vastuuta onnettomuuden uhreille.
Monikansallisten yhtiöiden olisi niin ikään selvitettävä tarkoin onnettomuuksien varalta vastuusuhteet ja se, mitä kunkin maan lait sanovat ympäristövahinkojen aiheuttamisesta.
(STT)