Minardin Zsolt Baumgartnerin Italian GP:n aika-ajoaikaan lisättiin yksi sekunti rangaistuksena shikaanin oikaisemisesta aika-ajokierroksella. Aamun harjoituksissa sattuneen kolarin seurauksena Baumgartner oli joutunut vaihtamaan vara-autoon jo ennen aika-ajoja.
Baumgartner oli aika-ajojen tuloksissa alun perin tallikaverinsa Gianmaria Brunin edellä 19. sijalla, mutta rangaistuksen myötä Bruni nousi tallikaverinsa edelle. Kun Jordan-tallin Nick Heidfeld sai lisäksi lähtöruutua pudottavan rangaistuksen moottorinvaihdon takia, nousi Bruni 18. lähtöruutuun.
- Tein ensimmäisessä shikaanissa lukkojarrutuksen ja liu'uin shikaanin ensimmäisen osan läpi, Baumgartner kuvaili aikasakkoon johtanutta tapahtumaa.
Baumgartnerin päivään mahtui muutakin dramatiikkaa, sillä harjoituksissa Jordanin Giorgio Pantanon auto syöksyi unkarilaisen Minardin päälle. Baumgartner oli kokenut samanlaisen kohtalon kaksi viikkoa sitten Span kisassa, jossa Jenson Buttonin auto syöksyi rengasrikon jälkeen hänen autonsa päälle.
- Aamuinen onnettomuus oli huonoa tuuria. Olin kuitenkin tilanteessa onnekas, koska autojemme nopeusero oli paljon suurempi kuin Spassa kaksi viikkoa sitten, Baumgartner totesi.
Minardi-pomo Paul Stoddart harmitteli sitä, että harjoituksissa sattuneen kolarin takia Baumgartner joutui vaihtamaan vara-autoon.
- Tämä ei ole ollut Minardi-tallin parhaita päiviä. Jo kahdessa kisassa peräkkäin Zsolt on joutunut jonkun muun kuljettajan ongelman uhriksi. Vaikka tämänkertainen onnettomuus ei näyttänyt niin pahalta, niin siitä tuli isompaa vahinkoa. Auto meni korjauskelvottomaksi. Tällaista kilpa-autoilu on. Talli teki hyvää työtä, jotta vara-auto saatiin Zsoltin käyttöön aika-ajoon, Stoddart kertoi.
