Bandidos-hautajaisissa ei välikohtauksia

Kymmenet poliisit valvoivat tänään Järvenpäässä pidettyjä Bandidos-hautajaisia, joihin osallistui omaisten lisäksi pitkälti toistasataa jengiläistä Suomesta ja ulkomailta.

Poliisi

Vain kaksi päivää ennen hautajaisia poliisi löysi käsiaseita ja huumeita järvenpääläisen moottoripyöräjengi Klan MC:n talliin ja kerhon jäsenten koteihin tehdyissä etsinnöissä. Klan MC kuuluu moottoripyöräjengien "kartalla" Bandidos-leiriin. Huumausaine- ja ampuma-aserikoksista epäiltyinä pidätettiin neljä henkilöä, joista kolme oli laskettu vapaaksi tähän päivään mennessä. Poliisi kertoo, että torstainen ratsia tehtiin etukäteen saadun vihjeen perusteella.

Itse hautajaistilaisuus sujui välikohtauksitta, mutta poliisi aikoo seurata tilannetta tarkasti ainakin viikonlopun yli. Erityisvalvonnalla pyritään poliisin mukaan estämään jo ennakolta mahdolliset provokaatiot. Operaatiota varten Järvenpään poliisi on joutunut haalimaan töihin niin vapaavuorolaisia kuin lisäapua naapurikunnista. Ylimääräisten kustannusten poliisi arvioi nousevan kymmeniin tuhansiin markkoihin, mutta jäävän alle sadantuhannen, ellei mitään erityistä tapahdu.

Kirkkokin eristettiin

Hautaan vietiin kaksi Lahden tammikuisessa ammuskelussa menehtynyttä Bandidos-jengiläistä, joista toinen oli Bandidosin Suomen osaston puheenjohtaja. Ravintolassa käydyssä moottoripyöräjengien välienselvittelyssä sai surmansa kolmaskin mies, joka oli porilaisen Black Rhinos -kerhon jäsen. Ulkomaisia Bandidos-jäseniä oli saapunut hautajaisiin eri puolilta Eurooppaa. Jengiliivit kertoivat vieraita tulleen ainakin Norjan ja Tanskan Bandidos-osastoista, ja bandiitteja ajoi paikalle myös Ruotsin, Saksan ja Ranskan tunnuksin varustetuissa autoissa.

Omaiset noutivat vainajien uurnat aamupäivällä Helsingistä, mistä Bandidos-vieraat siirtyivät kolmella bussilla ja henkilöautoilla siunaustilaisuuteen Järvenpään kirkossa. Bandiittien omat turvajärjestelyt kirkolla olivat tiukat. Sisäänajoväylät kirkkoon oli tukittu poikittain pysäköidyin autoin, ja vahtia pitivät radiopuhelimin yhteyttä toisiinsa pitäneet jengiläiset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat