Avaruuskilpailu kovenee – ensimmäinen yrityksen omistama alus aloitti matkansa kohti Kuuta

Japanilainen alus lähti historialliselle matkalleen kohti Kuuta 3:00
Katso, kuinka SpaceX:n kantoraketti laukaistaan viemään Ispacen luotain kohti Kuuta.

Japanilaisen yksityisen Ispace-yhtiön laskeutumisluotain lähti matkaan kohti Kuuta varhain sunnuntaina usean päivän viivästyksen jälkeen.

Yhdysvaltain Floridan Cape Canaverlaista tehty laukaisu oli onnistunut. Laukaisu tehtiin yhdysvaltalaisen SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketilla. Lähtö viivästyi muutaman päivän, sillä Falcon 9 vaati useita tarkastuksia.

Laukaisu oli osa japanilaisen yksityisen yhtiön Ispacen Hakuto-R-avaruusohjelmaa, joka on saanut nimensä japanilaiseen kansantarustoon kuuluvalta Kuussa asustelleelta jänikseltä.

Ispacen laskeutumisluotain toimittaa Kuun pinnalle kaksi robottimönkijää. Toinen niistä on kaksipyöräinen Japanin avaruushallinnon mönkijä ja toinen Yhdistyneiden Arabiemiraattien nelipyöräinen Rashid-mönkijä.

Kuuhun aluksen on määrä saapua huhtikuun lopussa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kilpailu kovenee

Kerta on ensimmäinen, kun Kuun pinnalle aiotaan laskeutua yksityisen yrityksen voimin.

Sunnuntain onnistunut laukaisu kiristää kansainvälistä kilpavarustelua avaruudessa. Japanin ja Yhdysvaltojen suhteet tiivistyvät samaan aikaan, kun kilpailu Kiinan kanssa kovenee. Kiinan Tiangong-avaruusasema valmistui tämän vuoden lopussa.

Venäjä puolestaan on putoamassa kyydistä, viimeisenä niittinä sille on maan aloittama hyökkäyssota Ukrainassa. Neuvostoliiton mahtiajat ovat enää muisto vain.

Lue myös:

    Uusimmat