Autojen romutus on tärkeä osa kiertotaloutta – näin arvokkaat materiaalit saavat uuden elämän

Sitten, kun auton maallinen taivallus on päättymässä, tulee ajokki toimittaa virallisen vastaanottopisteen kautta kierrätykseen, jotta arvokkaat materiaalit saadaan uudelleen käyttöön.

Kiertotalous on noussut viime vuosina entistä tärkeämpään ja näkyvämpään rooliin monilla eri aloilla. Roskien lajittelu ja esimerkiksi pattereiden ja pullojen kierrätys on monille arkipäivää. Autojen kierrättäminen ei ole yhtä arkipäiväinen toimenpide, mutta kuluttajalle romuauton kierrättämisen pitää olla helppoa. Suomessa kierrätetään tällä hetkellä vuosittain noin 60 000–80 000 autoa.

Autojen kierrätys kuuluu tuottajavastuun piiriin. Suomessa henkilö- ja pakettiautojen sekä sähköautojen ajovoima-akkujen kierrätyksen organisoimisesta vastaa tuottajayhteisönä Suomen Autokierrätys Oy. Tuottajavastuuseen kuuluvat muun muassa vastaanottopisteiden ja kierrätysjärjestelmän luominen sekä ylläpito.

Tuottajayhteisön puolestaan pitää toimia EU:n romuautodirektiivin mukaisesti. Vuodesta 2015 eteenpäin romuautoista on pitänyt saada hyötykäyttöön vähintään 95 prosenttia.

Kierrättäminen on ilmaista

Auton saavuttaessa elinkaarensa päätepisteen tulee se toimittaa viralliseen vastaanottopisteeseen. Virallisen järjestelmän piiristä löytyy kaikkiaan lähes 300 virallista vastaanottopistettä. Auton toimittaminen näihin pisteisiin on aina ilmaista kuluttajalle, ja jotkin toimijat tarjoavat myös noutopalveluita. Romuauton toimittamisen yhteydessä kuluttaja saa virallisen romutustodistuksen, minkä myötä omistajan vastuut autoa kohtaan loppuvat.

Vastaanottopisteisiin saapuu vanhojen autojen lisäksi myös pahasti kolaroidut autot. Kaikista saapuvista autoista poistetaan ensimmäisenä vaaralliset aineet kuten akut ja nesteet. Etenkin uudemmat autot päätyvät tämän jälkeen purkuun, sillä näistä saadaan paljon talteen kolarikorjauksessa käyttökelpoisia osia. Tällaisia ovat esimerkiksi vaurioitumattomat pellit, ovet, valot ja peilit. Lisäksi moottorit, vaihteistot, apulaitteet ja vanteet renkaineen päätyvät usein uudelleen käyttöön sellaisenaan. Parhaimmillaan autosta jää jäljellä pelkkä kori, joka lähtee prosessissa eteenpäin.

Suomessa romutettavien autojen keski-ikä oli vuonna 2019 ennätyksellinen 21 vuotta, ja tämä ikäisistä autoista ei ymmärrettävästi enää päädy osia juurikaan uusiokäyttöön.

Murskaus ja uusiokäyttö

Purkamoilta ja muista vastaanottopisteistä autot jatkavat matkaansa murskalaitoksille. Näitä löytyy muutamia eri puolilta Suomea ja autoromun lisäksi näihin pisteisiin tuodaan kaikki yhteiskunnan ja teollisuuden sekalainen metallijäte. Autojen korit nostellaan muun metallijätteen kanssa hihnalle, joka vie jätteen tonnien painoisten vasaramurskaimien hienonnettavaksi.

Murskauksen jälkeen alkaa materiaalien erottelu. Yleisesti ensimmäinen kevyiden materiaalien erotteluun käytetty tekniikka on yksinkertaisuudessaan ilmaerottelu. Tässä vaiheessa materiaalivirrasta poistetaan kevyet materiaalit, kuten autojen sisustuksen kankaat ja muovit, voimakkaalla ilmavirralla. Tämä niin sanottu kevytjae päätyy pääasiassa energianlähteeksi, eli jätteenpolttolaitoksiin.

Seuraavassa vaiheessa materiaalivirrasta otetaan talteen kaikki magneettinen metalli isoilla magneeteilla. Tätä on keskimäärin lähes 70 prosenttia kaikesta murskauksen läpi menevästä materiaalista, ja tämä eroteltu metalli on valmista raaka-ainetta terästehtaille. EU:n alueen kierrätysteräksen osuus koko terästuotannosta on jo noin 55 prosenttia.

Noin viisi prosenttia materiaaleista ovat arvokkaita värimetalleja. Näiden materiaalien joukosta löytyy muun muassa sinkkiä, kuparia, lyijyä, alumiinia ja magnesiumia. Nämä materiaalit halutaan luonnollisesti talteen mahdollisimman tarkasti. Erotuskeinona voidaan käyttää esimerkiksi neste-erottelua. Metallit siis upotetaan eri tiheyksisiin nesteisiin, ja talteen saadaan tarkasti halutut materiaalit. Erottelun jälkeen nämä materiaalit toimitetaan eteenpäin jalostuslaitoksiin, mistä ne päätyvät uusiokäyttöön.

Romuautoa ei siis kannata jättää seisomaan ladon taakse tai metsän laitaan. Toimittamalla sen oikeoppiseen kierrätykseen viimeinen omistaja varmistaa vastuiden päättymisen autoa kohtaan. Lisäksi auton arvokkaat raaka-aineet saadaan uusiokäyttöön, mikä on luonnollisesti kaikkien etu.

Lue myös:

    Uusimmat