Autoilija, muista tämä toimenpide talvella – myös kiireessä

Luminen auto on turvallisuushaitta liikenteessä, muistuttaa Liikenneturva. 

64 prosenttia suomalaisista pitää todella tai melko suurena turvallisuusongelmana sitä, että auton ikkunoita ja kattoa ei putsasta kunnolla lumesta. Asia ilmenee Liikenneturvan kyselystä.

Niin ikään 64 prosenttia suomalaista sanoo, että he putsaavat lumen ja kuuran kunnolla auton ikkunoista aina ennen ajoon lähtöä. Kysely kertoo, että loput tekevät tämän yleensä, joskus tai harvoin.

Liikenneturva muistuttaa, että huolellisen putsaamisen tekemättä jättäminen voi aiheuttaa todellisen vaaratilanteen liikenteessä, jos lunta lentää takana ajavan tuulilasiin. Myös autosta irtoava jää voi tehdä takana tulevan autoon erittäin pahaa jälkeä.

Varaa aikaa putsaamiselle

Talvella ei voi välttyä lumelta tai pakkaselta, joten välillä kannattaa varata kunnolla aikaa auton putsaamiselle. Ei kannata myöskään unohtaa auton esilämmityksen suomia etuja. 

– Ajoissa ja hyvin putsatulla autolla lähteminen vähentää stressiä ja tekee elämän helpommaksi, mutta ennen kaikkea turvallisemmaksi tien päällä. Lumiharjaa on siis käytettävä ahkerasti, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä tiedotteessa.

Auton lasien huurtumisen voi estää sisäpuhaltimilla, joten kannattaa opetella niiden asetukset hyvissä ajoin.

Jos auton puhdistaminen tuntuu liian työläältä, voi olla tarpeen pohtia, kannattaako autolla lähteä lainkaan liikenteeseen. Katon puhdistamiseen helpotusta tuovat teleskooppivartiset lumiharjat, Liikenneturva vinkkaa.

Vältä kiirettä liikenteessä

Kiire ja liikenne ovat myrkyllinen yhdistelmä. Puhdistamattomat ikkunat eivät ainakaan vähennä kuljettajan stressiä.

Myöhästymisiin on syytä varautua, kun keli on huono.

– Liikkeellelähtö ei saa koskaan olla niin kiireinen, ettei autoa ehdi puhdistaa kunnolla, Kivilä painottaa.

Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia liikenteestä marraskuun lopulla 2023. Kyselyyn vastasi 1 160 ihmistä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat