Näin irrotat lumipenkkaan juuttuneen auton

Talviautoilijan täytyy usein valmistautua siihen, että hankeen kiinni jäänyt auto on kaivettava itse irti. Apua ei aina ole saatavilla.

Näillä Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen täsmäohjeilla auto saadaan irti oikeaoppisesti. Vesalaisen mukaan erityisesti pehmeässä lumessa on riski jäädä jumiin.

– On aina aikamoinen työ se auton irrottaminen. Suosittelen maalaisjärjen käyttöä, että mieluummin kävelee vähän pidemmän matkan, kuin että ajaa auton ehdoin tahdoin kiinni auraamattomalle paikalle, Vesalainen painottaa.

 1. Varmista työskentelyn turvallisuus

Kytke hätävilkut päälle ja jos mahdollista, pue heijastinliivit tai jokin muu heijastava asu työskentelyn ajaksi. Mikäli tilanne edellyttää muiden tienkäyttäjien varoittamista, käytä varoituskolmiota.

Muu liikenne pitää huomioida paitsi kaivamisen aikana, myös silloin, kun saat auton penkasta irti ja lähdet liikkeelle.
 

2. Puhdista renkaiden edustat ja taustat

Ensin lapioidaan lunta pois sekä renkaiden edestä että takaa, jotta heijaava liike mahdollistuu. Lisäksi lapioi lumet pois auton mahan alta. Kulkuneuvon eteen kannattaa tehdä auton levyinen ura, jotta auto ei jää uudelleen kiinni. Kun lapioi, niin kannattaa olla tarkkana, ettei kolhi autoa lapiolla.

3. Ota start-stop-järjestelmä ja luistonesto pois päältä

Tällöin auto ei sammu kesken kaiken, eikä järjestelmä pätki pyöriin menevää voimaa heijaavan liikkeen mahdollistamiseksi.

4. Auton heijaaminen

Auton voi saada irti lumipenkasta irti edestakaisella liikkeellä. Heijaamisen myötä liikerata kasvaa, ja lopulta auto irtoaa jumista. Jos et pääse penkasta omin avuin pois, kutsu hinausauto apuun.

5. Työvälineiden kerääminen talteen urakan jälkeen

Kytke start-stop-järjestelmä ja luistonesto takaisin päälle ja kerää käyttämäsi työkalut sekä varoituskolmio autoon mukaan. 

Katso yllä olevalta videolta, miten auto saadaan irti lumipenkasta!

Lue myös:

    Uusimmat