Autistinen lapsi sai raivokohtauksen ja uupunut äiti puhkesi itkuun – sitten apuun riensi odottamaton sankari: "Palautti uskoni siihen, että maailmassa on vielä hyviä ihmisiä"
Kun autistinen 4-vuotias sai metrossa raivokohtauksen, hätiin riensi poliisina toimiva Dominic. – Tämä konstaapeli teki todellakin kaiken auttaakseen, lapsen äiti kiittelee.
Kun Taylor Pomilla vei 4-vuotiasta Andrew-poikaansa metroon Washingtonissa, lapsi päätti juoksennella ympäri metrovaunua. Taylor kertoi lapselle, ettei juokseminen ole turvallista, mutta Andrew vain jatkoi juoksemistaan.
Andrew'lla on autismi. 20 minuutin ajan Taylor maanitteli lasta istumaan. Se ei auttanut, ja lopulta 4-vuotias sai raivokohtauksen, jolle ei tullut loppua.
"Hän potki, löi, repi tukkaani..."
Taylorin mukaan kielloista hermostunut Andrew pyöri lattialla, kirkui ja heitteli kenkiään. Taylor ei saanut häntä rauhoittumaan, kertoo Washington Post.
– Hän potki, löi ja alkoi repiä tukkaani samalla, kun kaikki ruuhka-aikaan matkustavat tuijottivat meitä junassa, suurin osa ajatellen, että olen huono vanhempi, joka ei saa lasta kuriin, vaikka poikani ei voi tälle mitään, Taylor kuvailee.
Epätoivoissaan Taylor kertoi matkutajille että Andrew'lla on autismi. Lapsen raivo kuitenkin paheni pahenemistaan, ja kaksikon piti jäädä pois.
Taylor poikansa kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Hän ehdottomasti näytti siltä, että tarvitsee vähän apua"
Andrew'n raivo jatkui metrolaiturilla. Hän huusi ja pyöri maassa vartin ajan. Taylor alkoi itkeä: hän raahasi ruokaostoksiaan ja kassejaan ruuhkaisella laiturilla eikä kyennyt rauhoittamaan poikaansa, jota tilannetta ymmärtämättömät ihmiset katsoivat pahasti.
– Hän ehdottomasti näytti siltä, että tarvitsee vähän apua, metrossa poliisina toimiva Dominic Case sanoo.
Dominic näki tilanteen ja meni kysymään Taylorilta, kaipaako tämä apua. Uupunut nainen selitti, että oli matkalla kotiinsa, mihin oli puolen tunnin matka.
– Ilman epäröintiä mies sanoi "okei, minä tulen junaan", Taylor kuvailee.
Dominic ja Andrew. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Poliisi sai lapsen rauhoittumaan
Dominic alkoi esitellä Andrew'lle univormuaan. Pian Andrew alkoi rauhoittua. Dominic jopa irrotti liivistään tarralla kiinnittyvän virkamerkin ja pyysi Andrew'ta kanssaan poliisiksi.
Koulutuksessaan Dominic oli oppinut, etteivät autismin kirjolla olevat ihmiset välttämättä pidä koskemisesta, mutta Andrew otti silti miestä kädestä.
– Koska hän todella halusi pitää kädestäni, se vaikutti rauhoittavan häntä sillä hetkellä. Se tuntui oikealta tavalta toimia, Dominic kuvaa.
Dominic saattoi kaksikon junaan, ja Taylor oletti hänen jatkavan matkaa. Dominic oli eri mieltä: mies nousi junaan ja ajeli koko matkan Taylorin kanssa. Hän viihdytti Andrew'ta ja piteli tätä kädestä.
"Hänen ei olisi tarvinnut tehdä tätä"
Kun perhe saapui kotiasemalleen, Dominic kieltäytyi ottamasta virkamerkkiään takaisin. Taylor kiitteli miehen ylitsevuotavaa kiltteyttä, ja kirjoitti tästä ylistävän tekstin Facebookissa.
– Hänen ei olisi tarvinnut tehdä tätä. Ei tätä lue hänen työnkuvassaan, Taylor sanoo.
– Tämä konstaapeli teki todellakin kaiken auttaakseen Andrew'ta. Hän oikeasti palautti uskoni siihen, että maailmassa on vielä hyviä ihmisiä.
Dominicia ylimääräinen metromatka ei häirinnyt. Hän on iloinen, että kykeni auttamaan.
– Hänen poikansa vaikutti olevan iloinen siitä, että olin paikalla, mies kuvailee.
Lähteet: MSN.com, Facebook.com, Washingtonpost.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää