AstraZenecan koronarokotteen teho huolettaa – THL:n asiantuntija: "Parempi kuin ei mitään"
Koronaviruksen eteläafrikkalainen muunnos aiheuttaa huolta rokotteiden osalta.
Mediatietojen mukaan tutkimuksessa rokote antoi vain minimaalisen suojan muunnoksen aiheuttamaa lieväoireista koronatautia vastaan. Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu.
AstraZenecan koronarokote ja kyseinen tutkimus josta on uutisoitu laajasti tänään ovat olleet myös maailman terveysjärjestön pöydällä. WHO antaa kantansa koronarokotteeseen torstaina.
THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan rokotetta voitaisiin kuitenkin käyttää esimerkiksi Suomessa, koska täällä Etelä-Afrikan virusmuunnos ei ole pääasiallinen viruskanta.
– Huoli on siitä, että rokote ei ole yhtä tehokas tätä Etelä-Afrikan varianttia vastaan, mutta toistaiseksi me emme ole vielä nähneet niitä tutkimustuloksia. Olemme nähneet vain lehdistössä olleita epäilyjä, Nohynek huomauttaa MTV Uutiset Livelle.
Nohynekin mukaan nyt on odotettava, että tutkimus tulee ulos vertaisarvioidussa julkaisussa. Tilanne on Nohynekin mukaan haastava:
– Tiedot Etelä-Afrikasta kertovat tätä yhtä asiaa, mutta se mihin meidän rokotusohjelmat tähtäävät, on nimenomaan vähentää kuolemia ja vakavia tauteja. Millä tavalla virusmuunnos näitä päämääriä kohtaan vaikuttaa, niin sitä me emme vielä tiedä.
Nohynekin mukaan AstraZenecan rokotettakin voisi kuitenkin käyttää siellä, missä Etelä-Afrikan virusmuunnosta ei ole.
– Se on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Oletusarvo on kuitenkin se, että se ehkäisee vakavaa tautia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää