Historiansa aikana useista konkursseista selvinnyt brittiläinen urheiluautovalmistaja Aston Martin tarvitsee epätoivoisesti uusia sijoittajia. Sen käytettävissä olevat varat ovat käymässä vähiin.
Taloudellisissa vaikeuksissa pitkään rimpuillut brittiläinen autovalmistaja Aston Martin hakee nyt epätoivoisesti uusia rahoittajia.
Agentti 007:n hovihankkijan tila on jo kriittinen. Yhtiön viime viikolla antama tulosvaroitus kielii välittömästä uusien rahoittajien tarpeesta.
F1-kuskin isästä pelastaja?
Ehkä suurimmat toiveet on kiinnitetty kanadalaiseen miljardööriin Lawrence Strolliin, joka on F1-kuski Lance Strollin isä, ja yksi Racing Point -tallin omistajista. Toiveissa on, että Stroll hankkisi itselleen osuuden Aston Martinista.
Formulatallin lisäksi muun muassa mittavan Ferrari-kokoelman omistava Stroll käy parhaillaan keskusteluja Aston Martinin kanssa. Pitkälle edenneiden neuvotteluiden aiheena on ollut 200 miljoonan punnan eli noin 230 miljoonan euron sijoittaminen yhtiöön sen pääomien kasvattamiseksi, eräs asiaa lähellä oleva lähde kertoi uutistoimisto Bloombergille.
Samaan aikaan Aston Martin on neuvotellut myös kiinalaisen kanssa. Ruotsalaisen ja brittiläisen siipiensä suojiin hankkinut Geely on erityisen kiinnostunut teknisestä osaamisesta, jota voisi hyödyntää esimerkiksi omistamansa Lotuksen tarpeisiin.