Asiantuntijoilta karu arvio huolen kasvaessa: Buckinghamin palatsi on johtanut ihmisiä harhaan viestiessään kuningatar Elisabetin, 95, terveydentilasta

0:31
Kuningatar Elisabet vietti yön sairaalassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013.

Kuninkaallisasiantuntijat sekä -toimittajat ovat kritisoineet Buckinghamin palatsia ahkerasti siitä, miten kuningatar Elisabetin terveydentilasta on tiedotettu.

95-vuotiaan kuningatar Elisabetin terveydentila on aiheuttanut huolta ympäri maailman sen jälkeen, kun monarkki vietti edellisviikolla yllättäen yön sairaalassa. Kyseessä oli ensimmäinen sairaalayö kuningattarelle vuosikausiin.

Vuonna 2022 olisi tarkoitus viettää Elisabetin valtakauden 70-vuotisjuhlaa, mutta nyt monet ovat pelkäävät, että kuningatar menehtyisi ennen juhlavuottaan.

Buckinghamin palatsi tiedotti keskiviikkona 20. lokakuuta, että Elisabet joutuu jättämään väliin suunnitellun edustusmatkansa Pohjois-Irlantiin, sillä lääkäri oli määrännyt vastahakoisen kuningattaren lepäämään. Torstaina 21. lokakuuta palatsi tiedotti, että Elisabet oli jäänyt keskiviikkona yöksi sairaalaan, jossa hänelle oli tehty "ennakoivia tutkimuksia". Palatsin tiedotti Elisabetin palanneen Windsorin linnaan seuraavana päivänä ja voivan hyvin. 

Kuninkaallisasiantuntijat sekä toimittajat ovat kritisoineet Iso-Britanniassa Buckinghamin palatsia laajalti asian tiedottamisesta. Monien kritiikki kohdistuu siihen, ettei palatsi anna julkisuuteen täyttä kuvausta kuningattaren terveydentilasta. 

– Ongelma on mielestäni se, että huhut sekä väärät tiedot kukoistavat todellisen, oikean ja uskottavan tiedon loistaessa poissaolollaan, BBC:n kuninkaallistoimittaja Nicholas Witchell arvioi. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Median luotto kuninkaallisen viestinnän todenmukaisuuteen on joutunut testatuksi aralla tavalla, kun palatsi yritti pitää piilossa tiedon siitä, että kuningatar vietti yön sairaalassa. Buckinghamin palatsilla ei ole varaa pettää luottamusta, ottaen huomioon sen kaiken minkä kanssa he kamppailevat, kuninkaallisasiantuntija Peter Hunt kommentoi. 

Witchell miettii myös sitä, että Elisabetin kerrotaan jatkaneen kevyitä työtehtäviään. Kuninkaallisasiantuntija toteaa, että ihmisten on nyt toivottava, että he voivat todella luottaa siihen, mitä palatsi tiedottaa. Witchellin mukaan kuningattarella on tietenkin oikeus yksityisyyteen koskien terveyttään, mutta hän on kuitenkin valtionpää ja vietti yllättäen yön sairaalassa, mikä on aiheuttanut ymmärrettävästi laajaa huolta iäkkään monarkin kunnosta. 

Kuninkaallisasiantuntija sekä -kirjailija Ingrid Seward on samoilla linjoilla kollegoidensa kanssa. 

– He johtivat mediaa harhaan. Luulen heidän yrittävän suojella kuningatarta, koska hän ei olisi halunnut hössötystä, mutta se oli harhaanjohtavaa.  

Esimerkiksi harhaanjohtavuudesta on nostettu myös yksi merkittävä kuninkaallinen perinne: se, että Buckinghamin palatsin salossa liehuu Iso-Britannian lippu, kun Elisabet on paikalla. Kuninkaallisia läheisen lähteen mukaan lippua pidettiin yhä liehumassa, jotta ihmiset luulisivat Elisabetin olevan virka-asunnossaan, vaikka hän tosiasiassa oli sairaalassa.

Kuningattaren uskotaan viettäneen yön sairaalassa käytännön syistä. Lähteiden mukaan arvellaan, että Elisabet jäi yöksi sen takia, että keskiviikkona yli 40 kilometrin matka takaisin kotiin olisi tapahtunut liian myöhään. 

Elisabet vietti edellisen kerran yön samaisessa sairaalassa vuonna 2013, kun hän sai vatsataudin. 

Huoli kuningattaren terveydentilasta heräsi jo ennen sairaalareissua, kun Elisabet edusti tyttärensä prinsessa Annen kanssa tukeutuen kävelykeppiin.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja