Asiantuntijat paljastavat pätkäpaaston varjopuolen: ”Voi hyvin mahdollisesti sairastuttaa"

Pätkäpaasto on tehokas tapa laihduttaa, mutta se voi myös vahingoittaa ihmisen suhdetta ruokaan. Pahimmillaan paastoaminen laukaisee syömishäiriön tai johtaa painon jojoiluun.

Pätkäpaasto on tehokas ja nopea tapa laihtua. Tutkimusten mukaan pätkäpaastoaminen voi pienentää lisäksi riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä hillitä kehon matala-asteista tulehdusta. Bustle-sivuston haastattelemat ravitsemusterapeutit ja syömishäiriöön erikoistuneet asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että pätkäpaasto voi olla ihmisen terveydelle myös haitallista.

Pätkäpaastoaminen voi olla ihmiselle vaarallista, koska se saattaa vahingoittaa ihmisen suhdetta ruokaan. Elimistö ei enää tunnista luontaista nälän ja kylläisyyden tunnetta, kun ihminen on tottunut syömään vain tiettyjen aikaraamien aikana. Lisäksi paastoaminen sekoittaa ihmisen sisäistä kelloa, joka osallistuu nälän tunteen luomiseen.

Kun ihminen sivuuttaa luontaisen nälän tunteen pitkiksi ajoiksi, saattaa syöminen lopulta muuttua ahminnaksi. Kovaksi äitynyt nälkä ei sammukaan helposti, kun elimistö taistelee aliravitsemustilaa vastaan.

Epäsäännölliset ja kaoottiset syömistavat vaikuttavat kielteisesti hormonitasapainoon, vastustuskykyyn, ruoansulatukseen ja uneen.

– Vaikka pätkäpaasto vaikuttaa terveelliseltä, se voi hyvin mahdollisesti sairastuttaa, sanoo ravitsemusterapeutti Emily Fonnesbeck.

Paastoaminen voi johtaa syömishäiriöön ja painon jojoiluun

Pätkäpaasto voi siis johtaa nälkäkuurien ja ahmintajaksojen vuorotteluun. Fyysisten seurausten lisäksi tämä voi vahingoittaa ihmisen psyykettä. Pahimmillaan paastoaminen voi johtaa syömishäiriöön tai nostaa pinnalle aikaisemmin sairastetun syömishäiriön.

Paastoamista ei suositellakaan ihmiselle, jonka suhde ruokaan on ongelmallinen tai joka on kärsinyt syömishäiriöistä tai jolla on niihin alttiutta.

Monesti halu laihduttaa on kuitenkin merkki siitä, että ruokasuhde ei ole täysin terve.

– Kokemukseni mukaan pätkäpaastoaminen on vain vahingoittanut asiakkaiden suhdetta ruokaan, sanoo rekisteröity ravitsemusterapeutti Tessa Nguyen.

On myös huomioitava, että usein nopein reitti laihtua ei ole se kestävin. Tutkimukset ovat osoittaneet vahvasti sen, että moni lihoo viidessä vuodessa takaisin menettämänsä kilot korkojen kera. Painon jojoilu on tutkimuksissa yhdistetty esimerkiksi sydänsairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riskiin.

Kuuntele kehoa, älä kelloa

Koko aikaa ihmisen ei kuitenkaan kuulu syödä. Esimerkiksi yönaikaisen 8–12 tunnin paaston tiedetään vaikuttava suotuisasti verensokeriin ja veren rasva-arvoihin.

Kellon sijasta syömisen pitäisi kuitenkin perustua enemmän oman kehon kuuntelemiselle. Lisäksi ihmisen tulee nukkua riittävästi, vähentää stressiä ja liikkua mielihyvää tuovalla tavalla.

Lähteet: Bustle, Men's Health

Lue myös:

    Uusimmat