"Suomessa on tapahtunut jopa kunniamurhia" – Fatima eli painajaismaisessa parisuhteessa jatkuvan väkivallan uhrina, kunniaväkivalta jää meillä piiloon yhteisöjen sisälle

Fatima eli monta vuotta Suomessa miehensä vallan alla – nyt hän kertoo tarinansa:"Hän sanoi paloittelevansa ruumiini kahteen osaan" 19:25

MTV Uutiset kertoi tänään kunniaväkivallan uhriksi joutuneen Fatiman tarinan parisuhteestaan, jossa mies pahoinpiteli ja raiskasi häntä ja uhkasi tappaa hänet. Vastaanottokeskuksessa terveydenhoitajana työskentelevä Eva Tawasoli kertoo, että Suomessakin esiintyy runsaasti piilossa tapahtuvaa kunniaväkivaltaa. Fatiman tapaus on yksi esimerkki siitä.

Tawasoli järjestää myös viranomaisille koulutustilaisuuksia. Hän kertoo MTV Uutisille, että kunniaväkivalta jää piiloon yhteisöjen sisälle.

– Kunniaväkivallan ilmiö on hyvin laaja. Henkistä väkivaltaa esiintyy hyvin paljon ja se kohdistuu myös pikkutyttöihin ja erityisesti nuoriin naisiin ja teini-ikäisiin tyttöihin.

Tawasolin mukaan kunniaväkivallan pahempia muotoja tapahtuu myös Suomessa. Yleisimmin uhreina ovat naiset.

– On fyysistä väkivaltaa ja tapon yrityksiä. Suomessa on tapahtunut jopa kunniamurhia. Siitä ei saada tietää, koska viranomaiset ja oikeuskoneisto eivät pysty todistamaan sitä ja meidän järjestelmämme ei tunne tätä ilmiötä tarpeeksi hyvin, Tawasoli kertoo MTV Uutisille.

Uhrit voivat olla myös miehiä

Tawasoli kertoo, että usein kunniaväkivallan pääfokus on siinä, että naisen siveyttä halutaan varjella yhteisön sääntöjen ja normien avulla. Myös muunlaista kunniaväkivaltaa esiintyy. Yhteisön sääntöjen kanssa ristiriidassa olevat tekemiset saattavat johtaa kunniaväkivaltaan.

– Kunniaväkivalta kohdistuu myös seksuaalivähemmistöihin ja sellaisiin ihmisiin, jotka ovat luopuneet omasta uskonnostaan. Kohteet voivat olla myös miehiä.

Tawasolin mukaan kunniaväkivalta muistuttaa lähisuhdeväkivaltaa, mutta asiaan liittyy merkittävä ero.

– Kunniaväkivalta on systemaatinen sortojärjestelmä. Siihen osallistuu isompi joukko ihmisiä – koko suku, yhteisö ja perhe. Jos perinteisessä lähisuhdeväkivallassa joku pahoinpitelee puolisoaan, niin ei kukaan naapuri tai tuttava tai sukulainen tule onnittelemaan häntä kunniakkaasta teosta.

Lue myös:

    Uusimmat