Lasten huoltajuuskiista johti murhaan, josta on tuomittu jo viisi ihmistä Floridassa.
Varakkaan floridalaisperheen "matriarkka" tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Yhdysvalloissa. Aiheesta uutisoi CNN.
75-vuotiasta Donna Adelsonia syytettiin entisen vävypoikansa murhauttamisesta vuonna 2014.
Adelsonin tyttärellä, Wendillä ja tämän entisellä aviomiehellä oli kiistaa lasten huoltajuudesta avioeron jälkeen. Entinen aviomies Daniel Markel ammuttiin kotiinsa Floridan osavaltion pääkaupungissa Tallahasseessa.
Pojalle elinkautinen
Perheen matriarkka pidätettiin vuonna 2023 vain viikko hänen poikansa Charles Adelsonin saaman tuomion jälkeen.
Poika tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta niin ikään elinkautiseen.
Matriarkka-Adelson on CNN:n mukaan viides tapauksen myötä tuomittu henkilö.
Viranomaiset pääsivät erikoisen vyyhdin jäljille kaksi vuotta Markelin murhan jälkeen, kun rikollisjärjestö Latin Kingsiin kuuluva Luis Rivera pidettiin. Rivera kertoi syyttäjälle saaneensa 35 000 dollaria osallisuudestaan Markelin murhaan. Rivera tuomittiin vankilaan 19 vuodeksi.
Samana vuonna pidätettiin myös Sigfredo Garcia, joka tunnistettiin Markelin ampujaksi. Hänet tuomittiin elinkautiseen ilman mahdollisuutta pääsyä ehdonalaiseen.
Linkki löytyi perheen sisältä
Tuomittujen listalla on myös perheen omistaman hammasaseman palkkalistoilla ollut . Hänet tuomittiin niin ikään elinkautiseen.

