MTV Urheilun asiantuntija Antti Niemi pitää Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friisin saamaa kritiikkiä ylimitoitettuna ja peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä nuoren joukkueen kanssa.
Friisin ensimmäinen vuosi Suomen A-maajoukkueen peräsimessä lähenee loppuaan. MM-kisahaaveet ovat perjantain viimeisen karsintaottelun alla käytännössä menetetty Huuhkajien jämähdettyä lohkonsa kolmannelle sijalle. Seitsemästä karsintapelistä saldona on kolme voittoa, kolme tappiota ja yksi tasapeli.
Vaikka tulokset eivät ole olleet maajoukkuehistoriaan peilaten erityisen huonoja, on Friisiä kritisoitu median ja kannattajien toimesta. Pelitavalliset pyrkimykset ovat jääneet monille epäselviksi, kun taas useammat pelaajavalinnat ovat kielineet puutteellisesta pelaajatuntemuksesta.
– Olen iloinen siitä, että jalkapallo herättää tunteita. Se on tärkeä asia myös Suomessa. Silloin faneilla on oikeus kritisoida ja arvostella tekijöitä, mutta kyllä se (kritiikki) on mennyt mielestäni vähän yli, Niemi toteaa.
Huuhkajien entisen huippumaalivahdin mielestä jokaisen on muistettava, mikä maajoukkueen todellinen taso on tällä hetkellä. Liikoja ei tulisi odottaa.
– Emme kuitenkaan ole materiaaliltamme sellainen joukkue, jolle voitto esimerkiksi Hollannista olisi kovinkaan todennäköistä.
Niemen mielestä tulokset ovatkin olleet hyvin pitkälti sellaisia, joita Suomelta on näissä MM-karsinnoissa realistisesti sopinut odottaa.
– Tuloksellisesti olemme pelanneet suurin pirtein kuin pitääkin. Jos perjantain Malta-pelistä ja maanantain Andorra-ottelusta tulee voitto, niin saldona on silloin viisi voittoa, yksi tasapeli ja neljä tappiota, Niemi puolustelee.
– Jos mietimme niitä tappioita, niistä kaksi on tullut Hollantia vastaan, joka on tällä hetkellä ihan eri sfääreissä kuin moni muu maajoukkue. Sen lisäksi olemme hävinneet vieraissa Norjaa ja Puolaa vastaan. Eli mielestäni tämä vuosi on mennyt varsin kohtalaiseksi.
Huuhkajat aloittaa ensi vuonna urakkansa Kansojen liigan C-liigassa, missä Friisillä on oiva mahdollisuus kehittää pelitapaansa joukkueen kesken ennen EM-karsintojen alkua.
– Oli se sitten taustahenkilö tai pelaaja kenen kanssa olen jutellut, niin signaalit joukkueen sisältä ovat olleet todella positiivisia. Hän on erittäin hyvä valmentaja ja hyvä johtaja, joka saa viestin joukkueelle hyvin perille.
– Toivoisin, että kritiikki säästettäisiin 2028 EM-karsintoihin. Siinä on tämän nuoren joukkueen, sekä Friisin että staffin tavoite. Siinä voidaan sitten miettiä, minkälainen arvosana hänelle annetaan.
Kuuntele Antti Niemen kommentit Huuhkajista, Ruotsin MM-karsintafarssista ja Norjan huimasta karsintataipaleesta ylälaidan videolta.
