Asiantuntija kertoo tavan, joka voi tehdä kasvomaskista entistä tehokkaamman
Kahden kasvomaskin pukeminen päällekkäin voi estää koronan leviämistä entistä tehokkaammin.
Tarkkasilmäiset ovat saattaneet havaita koronaviruspandemian aikana, että osa ihmisistä pitää päällekkäin kahta maskia. Esimerkiksi Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden sekä varapresidentti Kamala Harris ovat esiintyneet tuplasuojaimissa.
Virusten leviämistä tutkiva Linsey Marr Virginian teknillisestä yliopistosta sanoo The New York Timesille, että kahden kasvomaskin samanaikaisesta käytöstä voi olla hyötyä virusten leviämisen ehkäisyssä.
Erityisesti ohutta ja heikkotekoista kasvomaskia käyttävän ihmisen voisi olla järkevää yhdistää se maskiin, jossa on useita kerroksia.
Katso yllä olevalta videolta, miten eri kasvomaskit estävät viruksen leviämisen rajun yskänpuuskan iskiessä!
Tuplamaski ja hengitysvaikeudet
Nenän ja suun peittävien maskien on tarkoitus estää pisaroiden välityksellä leviävien hengitystievirusten tarttuminen ihmisestä toiseen. Maskin ei ole tarkoitus olla ilmatiivis vaan sen kuidut toimivat kuin esteratana, jonka läpi mahdollisesti saastuneita pisaroita kuljettavan hengitysilman on päästävä.
Useiden maskien käyttö samaan aikaan voi kuitenkin johtaa hengitysvaikeuksiin, varsinkin jos molemmat suojaimet ovat tehokkaita suodattamaan ilmaa.
Marr pitää silti epätodennäköisenä, että pelkästään kahden kasvomaskin samanaikainen käyttäminen johtaisi normaalin hengityksen estymiseen. Hengitysteiden eteen ei tulisi laittaa suojainta, jonka läpi on vaikea hengittää – kuten muovista tai nahkasta valmistettua maskia, Best Life -sivusto huomauttaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos linjaa, että maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai jos muut terveyteen liittyvät syyt estävät maskin käytön.
Maskin istuvuutta parantavat keinot
Myös maskin istuvuutta parantavat kikat kohentavat sen suojaavaa tehoa. Joissain maskeissa nenän kohdalla on muotoutuva pehmike, jonka avulla maskin saa tiiviimmäksi. Säädettävät korvalenkit parantavat istuvuutta entisestään.
Maskin tai kahden käytön lisäksi on muistettava muut koronaviruksen leviämistä hillitsevät varotoimet, kuten turvavälien pitäminen sekä huolellinen käsihygienia.
LUE MYÖS: 5 virhettä, joita ihmiset tekevät kasvomaskeja käyttäessään – voivat jopa lisätä tartuntariskiä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta koronavirus.
Lähteet: The New York Times, Best Life, THL
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää