Mainos

Argentiina ja Uruguay jatkoivat sellukiistan puintia

Sellutehdaskiistaan ei odoteta ratkaisua vielä tällä tapaamiskerralla. Maiden välinen kiista jatkuu jo kolmatta vuotta.

Uruguayn ja Argentiinan edustajat ovat jatkaneet tänään Madridissa maiden välejä hiertävän sellutehdaskiistan puintia.

Suomalainen Botnia rakentaa sellutehdasta Uruguayn puolella Fray Bentosin rajakaupungissa. Argentiina on katsonut, että tehdas saastuttaa rajajokea ja heikentää alueen matkailuelinkeinoa.

Kiistan välittäjänä toimivan Espanjan kuningas Juan Carlos tapasi maiden edustajat yksityisissä keskusteluissa. Tapaamisen yksityiskohdista ei kerrottu.

Argentiinan ulkoministeri Jorge Taiana ilmaisi olevansa "varovaisen optimistinen". Hän kuvasi Madridin tapaamista ensiaskeleeksi, jonka pohjalta voi jatkaa eteenpäin.

Argentiina pitää yhä kiinni kannastaan, jonka mukaan Botnian pitää siirtää sellutehdas toisaalle. Taiana tosin lisäsi, että Argentiinan valtuuskunta on valmis keskustelemaan kaikista aiheista.

Espanjalainen Ence aloitti Botnian kanssa samoihin aikoihin oman tehtaansa rakentamisen samalle seudulle, mutta keskeytti oman hankkeensa.

Uruguay torjuu Argentiinan vaatimukset sellutehtaan siirtämisestä. Se ei halua edes ryhtyä virallisiin neuvotteluihin niin kauan, kuin argentiinalaiset mielenosoittajat tukkivat rajasillan.

Argentiinan ja Uruguayn tapaamisten on määrä päättyä Madridissa huomenna. Odotettavissa on, että jo kolmatta vuotta jatkuvaan sellutehdaskiistaan etsitään ratkaisua parin kolmen jatkotapaamisen avulla.

(MTV3-STT-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.