Mainos

Applekin osaa mainospetkuttamisen jalon taidon

Viime viikolla uuden lippulaivapuhelimensa julkaissut Apple ei ole Nokiaa puhtoisempi mainoksilla kikkailija. Päin vastoin.

Applea on syytetty useasti mainoksilla vääristelystä ja virheellisen tiedon antamisesta. Matkapuhelinsivusto Pocketnow.comkertoo, että Apple petkuttaa kuluttajia vähän väliä.

Pocketnow ihmetteleekin jutussaan, miksi Nokian uusien Lumia -julkistusten yhteydessä tehdyistä mainosvideoista nousi niin suuri kohu, kun Applen huijauksista tuskin puhutaan.

Yhtiö on väittänyt, että iPhonen näyttö tukee miljoonia värejä, vaikka todellisuudessa määrä on vain muutamia satojatuhansia. Apple on oikeudessa parasta aikaa mm. väitteistä 4G -yhteensopivuuden osalta ja Siri-äänentunnistusjärjestelmää koskevista katteettomista lupauksista.

Mobiilisivustolla on video, jossa nähdään selvästi kuinka Siri-tunniste ei tee sitä, mitä mainoksessa luvataan.

Sivusto muistuttaa, että Nokian jäädessä kiinni Lumian kameraa ja video-ominaisuuksia koskeneesta huijauksestaan, yhtiö esitti julkisen anteeksipyynnön. Apple puolestaan vastasi erään mainoslauseen virheisiin, ettei yhtiön väitteisiin pidä luottaa todellisina väittäminä.

Applen mainoshuijauksista kertoi ensimmäiseksi Iltalehti.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.