Anssi Kelan soololevyn Nummelan (2000) piti olla vain yksi esikoisley toisten joukossa. Se julkaistiin eleettömästi, ilman torventöräyksiä. Ensisingle Mikan faijan BMV alkoi soida tiuhaan radiossa, lehtiin ilmestyi haastatteluja, joissa puhui tasapainoinen nuorimies Uudeltamaalta, hetken kaikki oli tavallista.
Sitten alkoi tapahtua. Levyä ostettiin paljon, kappaleet soivat radiossa koko ajan, lumipallo alkoi vyöryä eikä se pysähtynyt lainkaan. Nummela-levyä on myyty tähän mennessä 155 000 kappaletta. Se oli monelle liikaa. Kelaan työnnettiin piikkejä, joissa ei ollut lainkaan terää. Tuntui kuin monelle rockjournalistille olisi ollut aivan liikaa, että raitis, vaatimaton ja tasapainoinen lauluntekijä räjäyttää potin, joka olisi kuulunut renttumaisesti räyhäävälle keskivertokalliolaiselle repalehousulle. Väärin menestytty.
Juuri ilmestynyt Suuria kuvioita todistaa, ettei Nummela ollut vahinko: Kela on sekä perinteinen että omaperäinen tarinankertoja. Vilpittömyys kohtaa vinon huumorin, koskettavuus yhdistyy luonnosmaisuuteen. Kela on taas soittanut miltei kaiken yksin, parissa kappaleessa rämisee Lasse Kurjen Lemonator, jonka kanssa tehty 1972 on takuuvarma hitti, mutta Kelan omapäisyyttä osoittaa, että ensisingleksi hän valitsi miltei 7-minuuttisen nimikappaleen.
Perinteen tuntemus kiteytyy vaikutteissa, joista selvimmät tulevat Bruce Springsteeniltä ja Neil Youngilta. Springsteen-vaikutteet kuuluvat Kaatuneiden muistolle- ja Uudet autot -kappaleissa. Kaatuneiden kertosäkeen lopussa soi Born to Run, ja levyn päättävässä autolaulussa kaikuu Nebraska-levyn seesteinen minimalismi. Toinen suuri vaikuttaja Neil Young tunkee esiin väljästi ja pakottomasti rämisevässä nimikappaleessa, jossa Kela soittaa yksin kuin kokonainen Crazy Horse.
Levyllä on 10 kappaletta, joista 7 hyviä. Lopputulos on paineet muistaen häkellyttävän hyvä. Nimikappaleen viisi ensimmäistä lausetta todistavat upeasta huumorintajusta. Harva kykenee esittelemään holtittomat päähenkilönsä näin pienessä tilassa. "Kotibileissä tavattiin/ Sä kysyit kelloo/ Mä tumppasin röökin sun ranteeseen/ Iskit nyrkin mun ohimoon/ Me ollaan frendejä oltu siitä lähtien ".