Mainos

"Ankkurivauvat" närkästyttävät Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa puhutaan yhä kiihtyneempään sävyyn niin sanotuista ankkurivauvoista. Ankkurivauvoiksi kutsutaan Yhdysvaltain alueella syntyneitä lapsia, jotka saavat automaattisesti maan kansalaisuuden.

Tämä syntymäoikeus herättää närää erityisesti maahanmuuttolakien uudistamista vaativien keskuudessa, sillä heidän mukaansa syntymäoikeutta käytetään yhä karkeammin hyväksi. Erityisen voimakasta liikehdintä on ollut Arizonassa.

Osavaltion viranomaisten mukaan raskaana olevat ulkomaalaiset naiset pujahtavat Yhdysvaltain puolelle tai pysyvät maassa viisumin mentyä umpeen saadakseen syntyvälle lapselleen kansalaisuuden.

Osa lainlaatijoista puoltaakin nyt lakiesitystä, jonka mukaan lapsi olisi kansalainen vain siinä tapauksessa, jos jompikumpi vanhemmista on laillisesti maassa.

Samantapaisia esityksiä on suunnitteilla jo yli kymmenessä osavaltiossa sekä myös liittovaltion tasolla.

Liike leviää vauhdilla

- Ihmiset tulevat tänne synnyttämään, he tulevat ja jättävät lapsen tänne, paheksui esimerkiksi republikaanisenaattori Lindsey Graham.

- Perustuslain alkuperäinen tarkoitus ei selvästikään ollut paapoa laittomia siirtolaisia Yhdysvaltain veronmaksajien kustannuksella, pauhasi puolestaan konservatiivinen The American Resistance -järjestö kannanotossaan.

Ankkurilapsia vastustava liike muistuttaa myös siitä, että maailmassa on vain noin 30 maata jotka takaavat samanlaisen oikeuden, eikä joukossa ole yhtään Euroopan maata.

Syntymäoikeuden vastustajat unohtavat kuitenkin usein sen, että lapsi ei voi hakea perheelleen kansalaisuutta ennen kuin hän on täyttänyt 21 vuotta.

Jos vanhemmat ovat laittomia siirtolaisia, heidät voidaan karkottaa samalla tavalla kuin muutkin laittomasti maassa oleskelevat. Jos heidät on karkotettu, on hyvin mahdollista, ettei heille edes myönnetä kansalaisuutta siirtolaisuusrikosten vuoksi. Vanhempien lisäksi vain sisarukset voivat saada kansalaisuuden ankkurilapsen avulla.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.