Mainos

Angelina Jolien uusi aluevaltaus: Äitiys helpotti työtäni

Näyttelijä Angelina Jolie toteaa hänen ensimmäisen ohjaustyönsä In the Land of Blood and Honey -elokuvassa helpottuneen siksi, että hän on äiti.

Kuuden lapsen äiti Angelina Jolie koki hänen äidillisten vaistojensa auttaneen häntä uuden aluevaltauksen, elokuvan ohjauksen kanssa.

Angelina Jolie teki ohjausdebyyttinsä elokuvassa In the Land of Honey. Kokemus oli hänelle tietysti vieras, mutta hän oppi työskentelemään kameroiden takana luottamalla vaistoihinsa.

– Joku on koko ajan kysymässä jotakin, siksi monen asian tekeminen samaan aikaan kuuluu äitiyden lisäksi myös elokuvan ohjaamiseen, Jolie toteaa.

Jolie kertoo, että aikuisten ihmisten kanssa työskennellessään hän kävi läpi samanlaisia tunteita kuin kotona. Huolehtiminen on lasten kautta tullut osaksi Jolien persoonallisuutta.

Näyttelijättären yllätykseksi hän mukautui uuteen rooliinsa yllättävän hyvin.

– Minusta oli mahtavaa katsella toista näyttelijää parrasvaloissa, Jolie toteaa.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.