Pääministerin astuminen median eteen yksin ennen budjettineuvotteluita oli symbolisesti vahva kuva, analysoi MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Jaakko Loikkanen.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) tiedotustilaisuudesta jäi käteen hämmentävä olo, totesi Loikkanen heti tiedotustilaisuuden päätyttyä.
– Jo pelkästään se, että pääministeri tuli tiedotustilaisuuteen yksin. Mielestäni hän ei ihan uskottavasti vastannut, että miksi näin on. Tulkitsen niin, että hallituksessa on oikeasti tilanne päällä rasismiin liittyen.
Loikkasen mukaan sitä "tilannetta" ei haluttu tuoda tiedotustilaisuudessa esille julkisesti, minkä takia oli päädytty ratkaisuun, että vain pääministeri tuli median eteen.
– Se olisi näkynyt aivan varmasti hallituspuolueiden puheenjohtajien kasvoista, vastauksistaan ja kommenteistaan, koska jokaiselta olisi aiheesta kysytty.
Tiedossa ei ole, että oliko pääministeri itse päätynyt ratkaisuun tulla yksin median eteen vai oliko päätös tehty yhdessä hallituksen kanssa.
– Symbolisesti vahva kuva, että pääministeri on yksin.
Loikkanen aistii, että Orpo ei olisi kaivannut aivan tämänkaltaista aloitusta budjettiriihelle.

