Yhteensä Länsirata-hankkeen on arvioitu maksavan kolme miljardia euroa.
Vihdin kunnanvaltuusto on hyväksynyt Länsiradan osakassopimuksen ja siihen liittyvän rahoitussitoumuksen. Kunnanvaltuusto hyväksyi sopimuksen äänin 33–9.
Ensimmäisessä rakentamisvaiheessa Vihdin kunnan rahoitussopimus on enintään 28 miljoonaa euroa. Se vastaa runsasta kahta prosenttia kuntien rahoitussitoumusten kokonaismäärästä.
Kunnanvaltuusto arvioi Länsiradan tuovan tulevalle Vihti-Nummelan asemanseudulle noin 9 000 asukasta sekä lähipalvelut.
– Länsirata ja sen myötä syntyvät työpaikat sekä rakennus- ja kiinteistökehityshankkeet luovat laajalti elinvoimaa niin Vihdille kuin koko läntiselle Uudellemaalle, sanoo kunnanjohtaja Erkki Eerola tiedotteessa.
Kunnanvaltuusto hyväksyi myös kaksi valtuutettujen esitystä, joista ensimmäisessä esitettiin kustannusriskivaliokunnan perustamista ja toisessa luontohaittojen kompensaation selvityksen käynnistämistä.
Lue myös: Turku ja Espoo hyväksyivät "tunnin junan"
Espoo ja Turku jo hyväksyneet
Marraskuussa Espoon ja Turun kaupunginvaltuustot hyväksyivät osakassopimukset omalta osaltaan. Seuraavaksi Länsirataa ja osakassopimuksiaan käsittelevät Kirkkonummi, Salo ja Lohja.
Sopu vaatii kaikkien osakaskuntien ja valtion hyväksynnät. Jos hanke etenee, länsiradan rakentaminen voisi alkaa vuoden 2027 loppupuolella.
Länsirataa suunnittelee hankeyhtiö Länsirata oy. Ratayhteys kulkisi Helsingistä Espoon, Veikkolan, Vihdin, Lohjan ja Salon kautta Turkuun. Reitin on tarkoitus kulkea sellaisten asuinalueiden kautta, jotka eivät nykyisellään ole matkustajajunalla saavutettavissa, kuten Vihdin ja Lohjan.Yhteensä Länsirata-hankkeen on arvioitu maksavan kolme miljardia euroa. Ensimmäisen rakentamisvaiheen hintalapuksi on arvioitu noin 1,32 miljardia euroa.