Suomen ampumaurheiluliitto on nimennyt ampujat ruutilajien (kivääri, pistooli, haulikko) EM-kisoihin. Luotilajien EM-kilpailut järjestetään Tshekin Plzenissä 16. - 27.heinäkuuta ja haulikkolajit Brnossa heinä-elokuun vaihteessa. Suomen joukkueeseen on valittu 52 urheilijaa.
- Varsin suuresta joukkueesta on kyse, kun ottaa huomioon, että viime vuonna omissa MM-kisoissamme oli joukkueen koko 80 urheilijaa. Lähdemme toki tavoittelemaan Euroopan mestaruuksia, mutta myös sen lisäksi paikkoja Ateenan olympialaisiin, toteaa päävalmentaja Kare Norvapalo.
Tällä hetkellä Suomella on varmistettuna neljä Ateenan olympiapaikkaa, yksi kiväärissä ja kolme haulikon puolella.
Olympiapaikan voi urheilija ampua maalleen vain kerran. Sen ovat tehneet tähän mennessä Juha Hirvi (pienoiskivääri 3 x 40 ls), Maarit Lepomäki (naisten skeet), Joonas Olkkonen (kaksoistrap) ja Tommi Andelin (trap).
- Olympiapaikkoja tavoittelemme vielä 3-4 lisää, joten kyllähän tässä on urheilijoilla aivan tarpeeksi tavoitetta, Norvapalo toteaa.
Luotilajien EM-kilpailut, Plzen, Tsekki 16.- 27.7.
Kivääri miehet: Juha Hirvi, Mauri Ranta, Juha Peltonen, Antti Puhakka, Tapio Säynevirta, Kari Pennanen, Jussi Puustinen, Kimmo Tulonen
naiset: Helena Juppala, Hanna Etula, Viivi Koivu, Kati Jamisko, varalla Jenni Ranta.
pojat: Joni Röman, Pekka Pietilä.
tytöt: Hanna Pitkänen, Anna-Kaisa Palmen.
Pistooli miehet: Jarmo Salo, Jari Koivu, Petri Federley Petri, Marko Talvitie, Kai Jahnsson, Janne Kuvaja.
naiset: Ritva Karri, Tarja Kuuri.
pojat: Jussi Saari, Rami Viljamaa, Teijo Kimpimäki.
tytöt: Karoliina Keskitalo.
Villikarju
pojat: Juhani Aho, Tarmo Koskela.
Haulikkolajien EM -kilpailut, Brno, Tshekki 29.7.- 5.8.2003.
Skeet
miehet: Marko Kemppainen, Heikki Meriluoto, Vesa Lautamatti, varamies Janne Himanka.
naiset: Maarit Lepomäki, Marjut Heinonen, Katja Poutanen.
pojat: Lauri Leskinen, Tero Sopanen, Jaakko Hacklin, varamies Visa Mahlamäki
Trap
miehet: Tommi Andelin, Petri Nummela, Pasi Oksa.
naiset: Mopsi Veromaa , Satu Pusila, Satu Mäkelä-Nummela.
pojat: Mikko Muhonen, Tuukka Laurila, Antti Tuomenoksa
Kaksoistrap
miehet: Joonas Olkkonen, Raimo Kauppila, Mikko Mäkitalo.
naiset: Veromaa, Noora Antikainen, Mäkelä-Nummela.
pojat: Arto Peltola, Markus Valtonen
(MTV3-STT)