Entinen ammattinyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen Nilüfer-vaimonsa saivat toisen lapsen tiistaina aamupäivällä.
Nilüfer heräsi aamuseitsemältä koviin supistuksiin, ja Asikaiset tiesivät, että lapsi syntyy varmasti lähitunteina. Lapsen syntymästä kertoi ensimmäisenä Seiska.
– Kaikki eteni niin nopeasti, ettei Nilüfer ehtinyt saada mitään puudutuksia, Amin kertoo MTV3:lle.
Hänen mukaansa vaimo selvisi tilanteesta hyvin ja terve poikavauva syntyi hieman kello 12 jälkeen. Lapsen laskettu aika oli jo heinäkuun alussa.
– Saimme 3,6 kiloisen pojan, onnellinen isä kertoo.
Hänen mukaansa poika ja äiti voivat hyvin olosuhteisiin nähden.
– Vaimo on tietysti väsynyt, mutta kaikki on hyvin, Amin sanoo.
Pariskunnan esikoinen Amir on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen. Hän ei kuulemma vielä ymmärrä, että on saanut pikkuveljen.
– Kyllä hän tietää, ettei se nukke ole, mutta menee varmaan vähän aikaa, että hän todella ymmärtää, Amin nauraa.
(MTV3–OONA STÅHLSTRÖM)
