Mainos

Alma Media sijoitti Netsageen Piilaaksossa

Alma Media on tehnyt strategisen sijoituksen Netsage Corporationiin piilaaksossa Kaliforniassa. Sijoituksen yhteydessä allekirjoitettiin myös sopimus hahmopohjaisten sähköisen kaupan myyntiassistenttien rakentamisesta Alma Median luokiteltujen ilmoitusten kauppapaikkaan DIMEen. Sijoitus on suuruudeltaan miljoona dollaria.

Alma Media Oyj:n toimitusjohtaja Matti Packalénin mukaan tehty sijoitus ja sopimus yhteistyöstä merkittävästi vahvistavat Alma Median edelläkävijyyttä helppokäyttöisten web-palveluiden tekijänä. -Kyse on eräänlaisesta asiakaspalvelun mautomatisoinnista. Myyntiassistentit antavat webin käytölle inhimillisen ja henkilökohtaisen tunnun sekä vahvistavat brandikuvaa ja luottamusta palveluun. Maailmalla tällaisista palveluista on saatu jo hyviä kokemuksia sähköisessä kaupankäynnissä.

DIME (www.dime.net) on Alma Median luokiteltujen ilmoitusten kauppapaikka, jonka tunnetuin palvelu on asuntovälitys. Noin 80% Suomessa kiinteistönvälittäjillä myynnissä olevista asunnoista löytyy DIMEstä. Markkinointipäällikkö Petri Pekki sanoo, että Netsagen kanssa toteutettava hanke on osa laajempaa kokonaisuutta, jonka avulla DIMEn seuraavasta versioista luodaan kansainvälisille markkinoille tähtäävä teknologiakonsepti.

Merkittävänä uutena laajennuksena tulevassa versiossa tulevat myös SMS ja WAP palvelut. Nyt Netsagen kanssa toteutettava kokonaisuus tekee palvelun käytön miellyttävämmäksi ja lisää todennäköisyyttä, että asiakas löytää sopivan kohteen tarjonnasta. Pekin mielestä Netsagen kanssa tehtävä yhteistyöprojekti edelleen vahvistaa DIMEn johtavaa asemaa Suomessa ja tukee vahvasti kansainvälistymistä.

Netsage Corporation on kaksi vuotta vanha San Franciscossa ja Coloradossa sijaitseva ohjelmistoyritys, joka tekee animoituja ja äänipohjaisia myyntiassistentteja sähköiseen kaupankäyntiin, automatisoituja asiakaspalvelujärjestelmiä sekä tietokoneavusteisia opetustuotteita. Netsagen tunnetuimmat tuotteet ovat Microsoft Officeen rakennetut ohjelmien käytössä avustavat animaatiohahmot, kuten "Klemmari". Lisäksi Netsage on tehnyt mm. johtaville tietokoneita myyville yrityksille myyntiassistentteja, General Magicille puhelinpalveluna toimivan virtuaalisen sihteerin sekä Charles Scwabille virtuaalisen sijoitusneuvojan.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.