Ällöttävä totuus siitä, miksi korvakorusi haisevat – näin pääset eroon "korvajuustosta"
Moni korvakorujen käyttäjä on huomannut, että helyt alkavat haista epämiellyttävältä. The Sun paljastaa ällöttävän syyn löyhkälle.
”Korvajuustoksikin” kutsuttu ilmiö on helppo havaita nenällään ja silmillään. Ummehtunut ja huonolla tavalla juustoa muistuttava haju esiintyy tavallisesti yhdessä harmaahkon tahman kanssa korvakorun takaosassa.
Kyseessä on hieman ällöttävä, mutta täysin normaali ilmiö, josta lähes kaikki korvansa lävistäneet ovat jossain vaiheessa kärsineet. Korvajuusto koostuu hiestä, bakteereista, talista ja kuolleista ihosoluista, jotka kertyvät korvalehteä painavan korvakorun takaosaan ja alkavat haista.
Tahmaa ilmenee erityisesti uusien korvalävistysten kanssa, kun keho reagoi ihon lävistämiseen. Myös samojen korvakorujen pitkäaikainen käyttö ja korvalehtien venyttäminen lisäävät todennäköisyyttä korvajuuston ilmaantumiselle.
Ratkaisu haiseviin korvakoruihin
Korvajuuston syntymistä voi ehkäistä pitämällä huolta siitä, että korvien alue on puhdas ja kuiva sekä välttämällä korvakorujen pitämistä pitkiä aikoja putkeen. Korvakoruja ei tulisi kosketella likaisin käsin.
Korut kannattaa ottaa päivittäin pois korvista ja puhdistaa ne vedellä ja saippualla. Korvakorujen käytössä kannattaa pitää pidempiä taukoja. Esimerkiksi nukkuminen killuttimien kanssa voi herkästi johtaa korvajuuston kertymiseen, kun lakanoista siirtyy epäpuhtauksia iholle ja koruihin. Koska runsas hikoilu lisää korvajuuston muodostumista, kannattaa korvakorut ottaa pois treenin ajaksi.
Osa ihmisistä on allergisia korvakoruissa käytetylle materiaalille, useimmiten nikkelille, joka voi aiheuttaa eritteen lisäksi korvien punoitusta, aristusta ja kutinaa. Tällöin kannattaa hankkia korvakorut, jotka on valmistettu ärsyttämättömästä materiaalista, kuten titaanista.
Tiukkoihin ja suuriin korvakorujen taustoihin kerääntyy enemmän hikeä ja talia, joten tällaisia helyjä kannattaa välttää, jos haluaa eroon korvajuustosta.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: The Sun, Well+Good, Women's Health
Uusimmat
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
16:29
Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla – neuvokkaan koululaisen kiljaisu karkotti pedon kauemmas tarkkailemaan
-
Lataa lisää