Mainos

Alkon lakonuhkan sovittelu jatkuu

Neuvotteluja Alkon myyjien lakon välttämiseksi jatkettiin maanantai-iltana puoli kahdeksan aikoihin. Osapuolet pitivät sitä ennen reilun tunnin neuvottelutauon. Sovittelun ennakoidaan kestävän pitkään. Osapuolten mukaan on mahdollista, että ratkaisua haetaan tarvittaessa aamuun asti.

Muodollisesti lakko alkaa puoliltaöin, mutta työtaistelun vaikutukset voidaan käytännössä välttää saavuttamalla neuvottelutulos ennen Alkojen avautumista. Alkon myyjien ensimmäiset työvuorot alkavat aamulla kello 8. Alkot avaavat ovensa kello 9-10 eri puolilla maata. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius on selvitellyt työriitaa maanantaina iltapäivästä lähtien.

Kiistan taustalla on erimielisyys myyjien työehdoista. STTK:lainen Alkon liikeväen liitto kantaa huolta on myös sopimusoikeuksistaan. Tähän asti työntekijäpuoli on neuvotellut Alkon kanssa talokohtaisen sopimuksen, joka on taannut Alkon myyjille selvästi muuta vähittäiskauppaa paremmat edut. Nyt Alko haluaisi siirtää myyjät kaupan alan sopimukseen. Uusiin työntekijöihin Alko aikoo soveltaa kaupan yleisiä työehtoja.

Työnantajan mukaan Alkon myyjien säännöllisen työn keskiansiot lisineen ovat noin 11 500 markkaa kuukaudessa, kun kaupan alan myyjä ansaitsee noin 8 250 markkaa. Ero selittyy pääosin Alkon myyjien ikä- ja ruuhkalisillä.

Alko laskee mahdollisen lakon tuovan 10-12 miljoonan markan tappiot viikossa. Suurin häviäjä olisi valtio, jolta jää saamatta verotuloja 40-50 miljoonaa markkaa viikossa. Viimeksi Alkon lakko kesti viisi viikkoa vuonna 1985. Alkossa oli työtaistelu myös 1972, jolloin myymälät olivat suljettuina kuusi viikkoa.

Työriita ei koske Alkon toimihenkilöitä ja myymälöiden päälliköitä, joiden uudesta työehtosopimuksesta on päästy sopuun.

Alkon Salmi: Tukkuliikkeet pysyvät auki

Alko ilmoittaa, että sen tukkumyymälät eivät kuulu mahdollisen lakon piiriin. Alko Oy:n toimitusjohtaja Reijo Salmi kertoo, että asia oli epävarma viikonvaihteeseen saakka.
- Nyt on varmistunut, että tukkuliikkeet pysyvät auki, Salmi kertoi iltapäivällä.

Alkon viisi tukkuliikettä sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Aukiolo merkitsee Salmen mukaan sitä, että ravintolat saavat Alkon tuotteita normaalisti. Tukkuliikkeet eivät ole avoinna yleisölle. Niiden toiminta perustuu lähinnä tilauksiin ja tuotteiden toimituksiin. Salmi kertoo, että tukkuliikkeet voidaan pitää auki toimihenkilöiden ja Alkon liikeväkeen kuulumattomien työntekijöiden voimin.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.