Mainos

Alkoholin suurkuluttajien määrä kasvanut rajusti

Alkoholin suurkuluttajajia löytyy Suomesta yhä enemmän. Suurkuluttajien määrä saattaa kasvaa vielä rajusti Viron liittyessä EU:hun ensi vuonna.

Joka viides suomalainen lukeutuu tänä päivänä alkoholin suurkuluttajien joukkoon. Määrä on sanomalehti Karjalaisen mukaan kasvanut viimeiset 30 vuotta. Pian joka kolmas suomalainen saattaa olla suurkuluttaja.

Vielä 1960-luvulla Suomessa kulutettiin absoluuttista alkoholia 2-3 litraa henkeä kohden, viime vuonna luku oli 9,3 litraa. Alkoholin suurkuluttajat juovat suurimman osan kaikesta juodusta alkoholista - 90 prosenttia.

Viron liittyminen EU:hun ensi vuonna sekä mahdollinen alkoholiveron alentaminen kasvattavat suomalaisten alkoholin kulutusta.

Karjalaisessa haastatellun valtakunnallisen A-klinikkasäätiön kehittämispäällikkö Ari Saarton mukaan Suomeen on rantautunut eurooppalainen juomakulttuuri. Alkoholia otetaan hänen mukaansa lähes joka ilta, mutta sen lisäksi vetäistään vielä perinteiset suomalaiset viikonloppukännit.

Alkoholin suurkuluttajien kasvava määrä näkyy myös tien päällä. Hurjia promilleja puhaltavia rattijuoppoja on liikenteessä aiempaa enemmän.

Saarton mielestä kasvava alkoholin suurkulutus on sikäli huolestuttavaa, että säännöllinen ja runsas juominen johtaa oman tajunnan hämärtymiseen. Alkoholin suurkuluttajaksi lasketaan mies, joka juo viikossa 24 alkoholiannosta. Naisilla raja on 16 annosta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.