Mainos

Alkoholin kokonaiskulutus kasvoi edelleen

Alkoholijuomia kulutettiin vuonna 2002 lähes 40 miljoonaa litraa sadan prosentin alkoholina eli 7,6 litraa asukasta kohti. Kulutus kasvoi noin 3,5 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Sekä tilastoidun että tilastoimattoman alkoholin kulutus oli kaikkiaan noin 9,3 litraa asukasta kohti. Arvio perustuu STTV :n ja Stakesin keräämiin ennakkotietoihin.

Alkoholin kulutus lisääntyi kaikkien juomaryhmien osalta. Mietojen viinien ja long drink -juomien kulutus kasvoi eniten. Jakelukanavien mukaisesti tarkasteltuna vähittäismyyntikulutus kasvoi kaikkiaan 4,8 prosenttia. Alko Oy:n vähittäismyyntikulutus kasvoi eniten eli 5,7 prosenttia. Ravintoloissa kulutetun alkoholin määrä väheni viime vuonna vajaat kaksi prosenttia.

Virallisen kulutustilaston ulkopuolelle jää ns. tilastoimaton alkoholikulutus eli matkailijoiden tuoma alkoholi, laillinen ja laiton kotivalmistus, salakuljetus, ulkomailla nautittu alkoholi ja korvikealkoholit. Tilastoimattoman alkoholin kulutuksen määrä oli 1,7 litraa sadan prosentin alkoholina asukasta kohti vuonna 2002. Tilastoimattoman kulutuksen määrä ei ole muuttunut oleellisesti verrattuna vuoteen 2001.

Alkoholin kulutuksen kasvuun on vaikuttanut kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen lisääntyminen ja alkoholin saatavuuden paraneminen.

Alkoholin käyttö aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain 500-700 miljoonan euron välittömät kustannukset. Lisääntyvä kulutus aiheuttaa valtiolle ja erityisesti kunnille alkoholin käyttöön liittyvien sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä toimeentuloturvan tarpeen ja kustannusten kasvua. Tämän lisäksi alkoholista aiheutuu ns. välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle. Kokonaiskustannukset ovat moninkertaiset alkoholista saataviin valmisteverotuottoihin nähden.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.