Alisa Parpala sairastui syöpään ensimmäisen kerran ollessaan vain yhdeksän kuukauden ikäinen. Syöpä vei 85 prosenttia näkökyvystä, mutta Alisa ei koe sen juuri haittaavan elämää.
Alisan ja koko perheen kokemuksista on kirjoitettu kirja, Alisan tarina. Kirjassa kerrotaan taisteluista syöpiä vastaan, vaikutuksista koko perheeseen ja muuhun elämään.
Alisan ensimmäisen syövän jäljille päästiin, kun neuvolassa huomattiin silmien karsastavan. Neuvolasta vauva ohjattiin silmälääkärin vastaanotolle, joka totesi Alisan silmien olevan täynnä kasvainta. Retinoblastooma-syöpä löydettiin molemmista silmistä, näköhermosta ja aivojen käpylisäkkeestä.
Lue myös: Ulla-Maria kertoo taistelustaan syövän kanssa – "Eihän tässä näin pitänyt käydä"
13-vuotiaana Alisalta luusyöpä jalasta. Toisen syövän hoidot tehtiin kovimpaan korona-aikaan, jolloin vierailuja sairaalassa rajoitettiin, eikä ollut mahdollista tavata edes toisia potilaita sairaalassa.
Perheen äidille, Elina Haggrén-Parpalalle, vauvan syöpä oli pysäyttävä kokemus.
– Ensimmäistä syöpää ei voinut oikein edes uskoakaan. Se tuntui kipuna jokaisessa raajassa, kauhuna, ahdistuksena. Tiputtiin omasta elämästä mustaan aukkoon. Kalenteri piti heittää roskikseen ja tulevaisuuden suunnitelmat tauolle.
Alisaa hoidettiin, mutta ennustetta ei annettu. Samasta syövästä selvinneitä ei ollut.
– Siihen aikaan ei asuttu lastensairaalalla ja joutui jättämään lapsen suoraan rinnalta sairaalan petiin, Haggrén-Parpala muistelee.
"Piristävä kirja syövästä"
Alisan tarina on Alisa Parpalan ja tietokirjailija Lilly Korpiolan yhteinen teos. Alisa halusi kirjoittaa piristävän vertaistukikirjan syövästä, koska olisi kaivannut samantyyppistä teosta aiemmin itsekin.
– Ajattelin, että haluan kirjoittaa vertaistukikirjan muille syöpää sairastaville nuorille ja lapsille. Mieluummin halusin kirjoittaa toivoa luovan ja vertaistukea antavan kirjan, kuin sellaisen missä kerrotaan kuinka kurjaa on elää syövän kanssa, Alisa sanoo.
Lue myös: Merkittävä havainto syöpätutkimuksessa: "Tärkeimpiä löydöksiämme kolmeen vuosikymmeneen"
Perheen elämänasenne on auttanut jaksamaan ja luonut toivoa vaikeassa tilanteessa. Kun jaksamista on ollut ja tilaisuus sopiva, perhe on matkustellut ja elää aktiivista elämää muun muassa lumilautaillen.
– Eletään, kun pystytään. Tämä on meidän elämämme, emmekä voi jäädä murehtimaan tai katkeroitua, sanoo Haggrén-Parpala.