Mainos

Albaniassa valittiin uusi pääministeri

Albanian hallitseva sosialistipuolue päätti tänään nimetä pääministerin tehtävään Pandeli Majkon, puolueen pääsihteerin. Sosialistipuolueen johto kokoontui tänään valitsemaan seuraajaa pääministeri Fatos Nanolle, joka yllättäen erosi tehtävästään eilen.

Pandeli Majko on vasta 30-vuotias. Hän osallistui 1990 aktiivisesti katumielenosoituksiin, jotka johtivat Albanian kommunistihallinnon kukistumiseen. Aiempaa ministerikokemusta Majkolla ei ole. Albanian presidentin Rexhep Meidanin on vahvistettava Majkon nimitys maan viiden puolueen kokoomushallituksen johtajaksi.

Majko oli jo ennakkoarvailuissa suosikki Nanon seuraajaksi. Puoluejohdon kokouksessa esille nousi kuitenkin kaksi muutakin ehdokasta uudeksi pääministeriksi, nimittäin varapääministeri Kastriot Islami ja valtiosihteeri Ilir Meta Albanian ulkoministeriöstä.

Nano kertoi jättäneensä eroanomuksen maan presidentille Rexhep Meidanille, koska ei kyennyt muodostamaan uutta hallitusta viiden puolueen hallituskoalitiostaan.
-En ole saanut solidaarisuutta osakseni sen kummemmin sosialistiselta puolueelta kuin yhteistyökumppaneiltakaan, Nano sanoo presidentille jättämässään kirjeessä.

Silminnäkijöiden mukaan Tiranan kaduilla ammuttiin laukauksia viime yönä Nanon eron kunniaksi.

Berisha sovinnollisena

Demokraattisen puolueen johtaja ja Albanian entinen presidentti Sali Berisha esiintyi tänään yllättävän sovinnollisesti. Hän ei enää vaatinut ennenaikaisten vaalien järjestämistä ja lupaili jopa tukea uuden pääministerin johtamalle sosialistiselle hallitukselle.
-Meillä on suurempiakin ongelmia ratkaistavana, vaaleilla ei ole niin suurta kiirettä, Berisha sanoi.

Berisha esitti laajapohjaisen asiantuntijaministeristön muodostamista maahan nykyisen kriisin voittamiseksi.
-Me emme edes edellytä, että meidän puolueemme olisi mukana hallituksessa. Voimme siitä huolimatta tukea hallituksen ohjelmaa, hän sanoi.

Vaikeuksia hallituksen muodostamisessa

Fatos Nanolla on ollut vaikeuksia etenkin uuden sisäministerin löytämisessä, pääministeriä lähellä oleva taho kertoi. Nanon hallituksen suurimmaksi heikkoudeksi on sanottu sen kyvyttömyyttä taistella Albaniassa rehottavaa rikollisuutta, kuten korruptiota ja salakuljetusta vastaan.

Albanian oppositio on toistuvasti tässä kuussa kehottanut Nanoa eroamaan. Oppositiojohtaja Sali Berisha on lisäksi syyttänyt pääministeriä läheisen avustajansa murhasta. Neljä ihmistä sai surmansa ja 60 loukkaantui Albanian pääkaupungissa Tiranassa runsas viikko sitten sattuneissa armeijan ja Berishan kannattajien yhteenotoissa ja mellakoissa. Nano on puolestaan syyttänyt Berishaa vallankaappausyrityksestä mellakoiden varjossa.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.