Mainos

Albaanipakolaisia saapui yöllä Suomeen

Viime yönä Suomeen tulleet Kosovon albaanipakolaiset ovat selvinneet turvallisesti Hämeenkyrön vastaanottokeskukseen. Aamuyhdeksältä useimmat olivat keskuksen johtajan Johanna Matikaisen mukaan vielä nukkumassa, sillä perille päästiin vasta aamuyön kääntyessä aamuun päin.

Pakolaiset ovat tulleet suurina perhekuntina isovanhempineen. Heitä on kaikkiaan 166, joukossa yli 40 lasta ja noin 10 vanhusta. Pakolaiset saapuivat Makedoniasta, Stancovacin leiriltä. Pakolaisten mukana olleen työministeriön ylitarkastajan Meri-Sisko Eskolan mukaan tulijat olivat väsyneitä, mutta oloihin nähden hyvässä kunnossa.

Albaaneja kuljettanut lentokone saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle noin puoli kahdelta viime yönä. Hämeenkyröön on sieltä vielä runsaan kolmen tunnin bussimatka.

Hämeenkyrön vastaanottokeskuksen tilojen arvioitiin ennakolta riittävän 157 hengelle, ja tilat ovat nyt saapuneelle ryhmälle hieman ahtaat. Matikainen toivookin, että osa pakolaisista piakkoin sijoitettaisiin Ylöjärvelle kaavailtuihin tiloihin.

SPR valmistelee parhaillaan Hämeenkyrön keskuksen sivupisteen avaamista Ylöjärvelle Ylisen palvelukeskuksen henkilöstön asuntoihin. Ylöjärvi on noin 30 kilometrin päässä Hämeenkyröstä. Toisen tällä viikolla Suomeen tulevan pakolaisryhmän on määrä saapua tiistai-iltana. Tulokkaat sijoitetaan Punkalaitumelle, Kontiolahdelle ja Kotkaan.

Viimeinen Suomeen tuleva pakolaisryhmä saapuu huomenna. Suomi vastaanottaa yhteensä tuhat Kosovon albaanipakolaista.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.