Alanko-Kahiluoto: Pätkätyöläisellekin täydet lomaoikeudet

Outi Alanko-Kahiluoto (LEHTIKUVA)

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) vaatii epätyypillistä työtä tekeville oikeutta täyteen vuosilomaan.

- Pätkätyötä tekevällä pitäisi olla samat lomaoikeudet kuin normaalityösuhteessa olevalla. Epätyypilliseen työhön liittyy liian usein epätyypillinen loma. Lomaa pidetään keskimääräistä vähemmän tai ei ollenkaan, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Hänestä lomaa tulisi kertyä 2,5 päivää heti työsuhteen alusta alkaen.

- Nykyinen malli, jossa lomaa kertyy ensimmäisen vuoden aikana vähemmän, perustuu ajatukselle pitkäkestoisesta työsuhteesta ja syrjii nykypäivän pätkätodellisuudessa eläviä.

Täyteen lomaan vaadittava 18 kuukauden yhtäjaksoinen työsuhde on Alanko-Kahiluodon mukaan "monen kohdalla utopiaa".

"Lama ja kesä herättivät"

Alanko-Kahiluoto sanoo, että nykyinen taloustilanne on tehnyt pätkätyökysymyksestä entistä polttavamman.

- Minulla on useita tuttavia, jotka eivät voi pitää lainkaan kesälomaa, ja se on todella väärin.

- Heillä on koko vuosi töitä takana, ja sitten he joutuvat olemaan vielä kesänkin töissä. Kuulin viime kesänä nuoren naisen sanovan radiossa, ettei hän ajattele kesäloman kuuluvan itselleen lainkaan.

Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kahiluoto aikoo keskustella asiasta myös tänään työministeriksi nousseen puoluetoverinsa Anni Sinnemäen kanssa. Suurin haaste on hänen mukaansa kuitenkin sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtivalla Sata-komitealla.

"AY-liikkeen toimittava"

Vuoden 2005 vuosilomalailla on parannettu epätyypillisissä työsuhteissa olevien asemaa siten, että lyhyetkin työsuhteet kerryttävät oikeutta vuosilomaan.

- Lain vaikutukset ovat kuitenkin jääneet olemattomiksi, koska pätkien väliin putoavalla ei käytännössä ole mahdollisuutta tarttua lomaoikeuteensa. Myös työstä ansaittu lomakorvaus syö työttömyysturvaa työsuhdetta välittömästi seuraavalta ajalta. Pätkätyöntekijän kohdalla työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen tökkii pahasti, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Hän toivoo, että ay-liikkeen edustus Sata-komiteassa pitää pätkätyöläisten puolia. Tähän asti ay-liike on Alanko-Kahiluodon mielestä keskittynyt normaalissa työsuhteessa olevien etujen parantamiseen.

Sata-komitea saa työnsä päätökseen vuoden loppuun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat