Mainos

Alahuhta: En ota vastaan uutta toimitusjohtajuutta

Koneen maaliskuun lopussa jättävä Matti Alahuhta kertoo, että aloite toimitusjohtajavaihdokseen tuli häneltä itseltään. 

Hän kertoo alkaneensa viime vuonna ajatella, haluaako jatkaa nykyisessä työssä vielä pari kolme vuotta vai aloittaa uudenlaisen vaiheen.

Tulevaisuuden suunnitelmia Alahuhdalla on, mutta tarkemmin hän ei vielä niitä paljasta. Operatiivisen toimitusjohtajan tehtävä on kuitenkin poissuljettu.

- Yritysten arvon luontiin liittyvää työtä se tulee olemaan kuitenkin, Alahuhta sanoi STT:lle Koneen tiedotustilaisuuden jälkeen.

Tuleva toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo ottavansa tehtävän vastaan innolla. Hän ei usko, että yhtiön viime vuosien menestys kääntyy ylimielisyydeksi.

- Olemme kehittäneet Koneen kulttuuria, jatkuvan halun uudistua ja kovan sitoutumisen tavoitteisiin. Uskon, että pystymme ylläpitämään haastajan osan, Ehrnrooth sanoo. 

Samoin uskoo Alahuhta.

- Ylimielisyys ei ole Koneessa ongelma.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.