Älä ota vanhentunutta lääkettä – voi olla jopa vaarallista

Jos lääkkeet ovat päässeet vanhentumaan, ne tulisi viedä apteekkiin kierrätettäväksi. 

Lääke voi päästä vanhentumaan. Apteekinhoitaja Hanna Ylä-Rautio Lahden Yliopiston Apteekista muistuttaa, että kaapin perukoille unohtunutta, päiväyksestään yli mennyttä lääkettä ei tule ottaa. Ei ole myöskään mitään aikarajaa sille, minkä ajan kuluessa vanhentunutta lääkettä voisi vielä käyttää.

Lääkkeen teho yleensä heikkenee – voi olla vaarallista

Yleensä lääkkeen teho heikkenee ajan myötä. Ylä-Rautio kertoo, että suurimmassa osassa lääkkeitä pitoisuus lähtee vähitellen laskemaan pakkauksen merkityn kestoajan jälkeen.

– Tämä on siinä mielessä ikävää, että katsomalla tai haistamalla ei näe, onko lääke vielä tehokas tai voiko sen vielä ottaa.

Jos kyseessä on ihmiselle elintärkeä lääke, esimerkiksi nitro, insuliini tai anafylaktisessa reaktiossa käytettävä adrenaliinikynä, voi tehon heikkeneminen olla vaarallista.

Miten adrenaliini-injektoria käytetään? Katso videolta ohjeet, jotta osaat toimia hätätilanteessa. Juttu jatkuu videon alla.

Lääkkeen teho voi myös kasvaa – lääke voi muuttua myrkylliseksikin

Joidenkin lääkkeiden kohdalla voi niiden vanhentuessa käydä päinvastoinkin, eli lääkkeen teho saattaa kasvaa. Jos esimerkiksi lääkkeestä pääsee haihtumaan kosteutta, pitoisuus lääkkeessä kasvaa. 

Vanhentumisen jälkeen lääkkeessä voi syntyä jopa sellaisia hajoamistuotteita, jotka tekevät päiväyksensä ohi menneestä lääkkeestä myrkyllisen. Esimerkiksi tietyt antibiootit muuttuvat myrkylliseksi vanhentuessaan.

Pakastaminen ei pidennä säilymisaikaa

Ylä-Rautio muistuttaa myös, että lääkettä ei voi pakastaa, jotta se säilyisi paremmin. Siinä käy silloin päinvastoin: säilyvyys heikkenee tai lääkeaineen pitoisuus laskee, ja lääkkeestä tulee käytännössä käyttökelvoton. Lääkkeet eivät kestä suuria lämpötilavaihteluita tai kosteutta

– Tällaisia kaupunkilegendoja kuulee välillä, Ylä-Rautio kertoo.

Lääke voi vanhentua nopeastikin

Ylä-Rautio muistuttaa, että jotkut lääkkeet saattavat vanhentua nopeastikin. Kuluttajan voi olla hyvinkin vaikea löytää jonkin tietyn lääkeaineen kohdalta tietoa siitä, voiko sitä vielä käyttää vai ei. 

– Useimmiten teho vähenee niin, ettei siitä ole mitään iloa kenellekään, jos nyt ei välttämättä aina joka kerta haittaakaan, hän tiivistää.

Mikäli olet erehdyksessä mennyt ottamaan vanhentuneen lääkkeen ja sinulla ilmenee oireita, on silloin otettava yhteyttä lääkäriin.

Miten käy vanhentuneiden vitamiinien?

Entä vanhat vitamiinivalmisteet? Voiko niitä napsia menemään, vaikka päiväys olisi mennyt?  Ylä-Raution mukaan vanhoiksi menneisiin vitamiinivalmisteisiin pätevät aivan samat ohjeistukset kuin lääkkeisiin. 

Vanhentuessaan vitamiinivalmisteet eivät muutu myrkyiksi, mutta tietyt vitamiinit ovat ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne saattavat hajota voimakkaastikin. Ylä-Rautio kertoo, että tällaisissa tapauksissa saatetaan valmisteeseen laittaa jo valmiiksi niitä ylimäärin, koska pitoisuuden tiedetään laskevan.

Vie vanhat lääkkeet apteekkiin hävitettäväksi

Vanhentuneet lääkkeet pitäisi tuoda apteekkiin hävitettäväksi. Se on maksutonta. Apteekissa toivotaan, että lääkkeestä poistettaisiin pahvipakkaukset ja pakkaussetelit. Siten lääkeastiat eivät täyty niin nopeasti.

– Tämä ohjeistus vaihtelee hieman eri paikkakunnilla, mutta tabletit voi tuoda liuskoissa ja purkeissa, Ylä-Rautio kertoo.

– Tabletit voidaan myös irrottaa läpinäkyvään muovipussiin ja tuoda apteekkiin

Lisäksi pakkauksiin kiinnitetyt liuskat, joissa lukee asiakkaan nimi ja annosohje, olisi hyvä jo kotona irrottaa tietosuojasyistä.

Palauta nämä erillään muista

Tietyt lääkkeet pitää palauttaa muista erillään. Näitä ovat ensinnäkin jodia sisältävät lääkkeet sekä elohopeakuumemittarit sekä sytostaattia sisältävät lääkejätteet. Nämä voi palauttaa muista erillisissä muovipusseissa.

Myös ruiskut ja neulat tulee palauttaa muista erillään. Ylä-Rautio suosittelee pakkaamaan ne mieluiten kovaan muovipulloon tai maitotölkkiin.

– Pringles-putkilo on erityisen kätevä, koska se on kova, siinä on kansi ja isosuista putkiloa on kotona näppärä käyttää, hän kertoo.

Näin säilytät lääkkeet oikein:

Lue myös:

    Uusimmat