Älä enää lykkää väistämätöntä: "Kesärenkailla varustettu auto kannattaa jättää suosiolla kotiin"
Talvirenkaille on nyt tarvetta käytännössä koko Suomessa. Liikenneturva muistuttaa, että renkaiden kunto on syytä tarkistaa vaihdon yhteydessä – ja että auto on syytä jättää kotiin, mikäli alla on keliin sopimattomat renkaat.
Lämpötila on painunut pakkasen puolelle jo etelässäkin. Talvirenkaiden vaihto onkin nyt ajankohtaista ympäri Suomen, jos niitä ei jo alla ole.
– Renkaanvaihdon ajankohdassa on otettava huomioon sekä keli että oma ajoympäristö. Tällä hetkellä monin paikoin saattaa olla jo se tilanne, että kesärenkailla varustettu auto kannattaa jättää suosiolla kotiin töihin lähtiessä – varsinkin aamulla, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
– Jossain ajokeli voi toki olla vielä sellainen, että ilman talvirenkaita pärjää ainakin omassa lähiympäristössä. Pitää kuitenkin muistaa, että olosuhteet voivat muuttua nopeasti ajettaessa paikasta toiseen. Keli voi vaihdella runsaasti vuorokaudenajankin mukaan. Kuskin on huolehdittava siitä, että autossa on kelin edellyttämät renkaat, muistuttaa Elovaara.
Talvirenkaita on nykylain mukaan käytettävä joulukuusta helmikuun loppuun. Nastattomia talvirenkaita saa käyttää kuitenkin ympäri vuoden. Nastallisia talvirenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin – myöhemmän ajankohdan ollessa määräävä. Nastarenkaita saa siis kuitenkin käyttää muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.
Joka seitsemäs tarkistaa renkaiden kunnon vain vaihdon yhteydessä
Renkaiden kunto – siis esimerkiksi riittävät urasyvyydet – kannattaa tarkistaa vähintäänkin niiden vaihdon yhteydessä. Myös rengaspaineet kannattaa katsoa sekä vaihtaessa että säännöllisesti myös talven aikana. Huonokuntoiset tai vajaapaineiset renkaat ovat iso turvallisuusriski.
– Koko ajoneuvon hallinta riippuu renkaiden pitävyydestä. Jos niiden kunto tai itse vaihto-operaatio epäilyttää, kannattaa vaihto antaa ammattilaisten käsiin. Rengasliike voi samalla tarkistaa kumien kunnon ja muut oleelliset asiat, vinkkaa Elovaara.
Liikenneturva kysyi suomalaisilta joulukuussa 2018, miten he seuraavat autonsa renkaiden kuntoa. Yli puolet raportoi seuraavansa kuntoa sekä renkaanvaihdon yhteydessä että muutenkin. Noin joka seitsemäs kuitenkin ilmoitti tarkastavansa kunnon vain renkaanvaihdon yhteydessä. Vain neljä prosenttia vastaajista tunnusti, ettei juurikaan seuraa renkaiden kuntoa.
– Tien päällä kannattaa kuitenkin muistaa, että hyväkuntoisetkaan renkaat eivät auta, jos kuljettajan oma toiminta ei ole kunnossa. Oikea ajonopeus, riittävät turvavälit ja muu ennakointi tekevät matkanteosta turvallista, muistuttaa Elovaara.
Kuski ja auto talvimoodiin
Liikenteessä suurin riskitekijä löytyy usein ratin ja penkin välistä. Autoilijan tulee varautua lähestyvään talveen mieluusti ennemmin kuin myöhemmin, ja siinä auttaa oikeanlainen asenne.
Rauhallisella kuljettajalla on aikaa toimia ajatuksen kanssa ja reagoida yllättäviinkin tilanteisiin.
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoi taannoin, miten sekä kuski että auto laitetaan talvimoodiin. Lue juttu täältä.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
15:01
Kohta kajotaan harrastegolfarin lyönteihin – lajin huipulla tekeillä valtava sääntömuutos: "Hirviömäistä"
-
14:50
Epäonninen suomalaishuippu tekee paluun – myös Iivo Niskanen mukana Östersundin maailmancup-karkeloissa
-
14:41
Metsälammen naisen kohtalo selvisi – ruumiinavaus paljasti verityön
-
14:37
Oletko ennen nähnyt laiskiaisvauvaa? Tämä parin tunnin ikäinen kaveri pelastettiin rajumyrskyn jäljiltä
-
14:29
MTV Urheilun tiedot: Riitta-Liisa Roposesta suurta hämmennystä Suomen hiihtomaajoukkueessa
-
14:29
He ovat saaneet kutsun Linnan juhliin tänä vuonna – katso kattava lista!
-
14:24
Sukeltajat löysivät Yhdysvaltojen Osprey-sotilaskoneen hylyn ja lisää miehistön ruumiita
-
14:08
Turun sataman läpivalaisu paljasti kylmäävän näyn matkustajan taskussa
-
14:02
Asianajajalta kovaa kritiikkiä Airiston Helmi -oikeudenkäynnissä: "Massiivinen isku oli turha"
-
13:58
Tämä isku toi pelikieltoa: Poikittainen maila päähän pudotti vastustajan
-
13:52
Tämä kierrätetty joululahja kiinnostaa nyt eniten – "Uniikki ilmiö käytetyn tavaran kaupassa"
-
13:43
Vuoden euribor laski alle 3,8 prosentin
-
13:36
Valkoinen talo varoittaa: Tuki Ukrainalle vaarassa loppua – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
13:35
Salkkarit-hahmo kolkkasi toisen pesäpallomailalla: "Sinuako minä löin?"
-
13:33
Jatkuuko kaaos Krista Kiurun johtamassa sote-valiokunnassa? "Ei tähän kukaan selväpäinen ryhdy"
-
13:21
SM-liigasta tuttu kohuvahti sai lähtöpassit joukkueestaan – korvaajaksi suomalaistorjuja
-
13:15
Professori listaa parhaat vinkit pimeään vuodenaikaan – nämä pienet arkikikat auttavat
-
13:10
SDP:n entinen kansanedustaja Sakari Knuuttila on kuollut
-
13:09
Gazzetta: Charles Leclercille muhkea jatkosopimus – Ferrarin kulissineuvotteluista taustatietoa
-
13:02
Gaza jaettiin ruudukoksi evakuointikehotuksia varten – Egypti ei halua palestiinalaisia
-
Lataa lisää