Mainos

AL: Valtaosa haluaa lihapakettiin tiedon geenirehusta

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on kertonut asettavansa ensi viikolla selvitysryhmän, joka käsittelee muun muassa merkintää muuntogeenivapaudesta tuotteisiin.

Valtaosa suomalaisista haluaa tietää, jos myynnissä olevan lihan tuotantoon on käytetty geenimuunneltua rehua. Tämä käy ilmi Aamulehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Vastaajista 87 prosenttia tahtoi pakkaukseen merkinnän geenimuunnelluista aineista ja rehusta. EU-lainsäädäntö ei nykyisellään tällaiseen velvoita. Vastanneista 57 prosenttia sanoo, ettei ole valmis ostamaan mainittuja tuotteita.

Lihateollisuus tyrmää ajatuksen pakkausmerkinnöistä.

- Teollisuuden näkemys on, että vapaaehtoisiin merkintöihin ei lähdetä, Suomen Lihateollisuusyhdistystä edustava johtaja Pasi Lähdetie kertoo.

Maataloustuottajien etujärjestö MTK on vaatinut elintarvikkeisiin vapaaehtoista merkintää, jos muuntogeeniä on käytetty tuotteen tuotantoketjussa. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on kertonut asettavansa ensi viikolla selvitysryhmän, joka käsittelee muun muassa merkintää muuntogeenivapaudesta tuotteisiin.

Tutkimukseen haastateltiin 1002 suomalaista 14.-15. elokuuta. Kokonaistuloksen keskimääräinen tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla kaksi prosenttia molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.