Mainos

Akavan tupotavoitteet julki

Akava tavoittelee syksyn tupo-neuvotteluissa palkka- ja veroratkaisun yhdistelmää, joka takaisi sen jäsenille vähintään yhtä suuren prosentuaalisen nettopalkkojen nousun kuin muille palkansaajaryhmille. Uutta Akavan tavoitteissa on järjestelyvaran osaksi kaavailtu erityinen koulutus- ja vastuulisä. Korkea- ja erityiskoulutettujen keskusjärjestö Akava julkisti ensimmäisenä palkansaajien keskusjärjestönä tupo-tavoitteensa tänään SAK ja STTK kertovat tavoitteistaan ensi viikolla.

Akava vaatii muiden palkansaajajärjestöjen tapaan järjestelyvaraosuutta. Mikäli sopimusta järjestelyvarasta ei synny, olisi se maksettava Akavan mielestä prosentuaalisena yleiskorotuksena.

Järjestelyvaran osaksi Akava tavoittelee sopimusaloittain sovittavaa koulutus- ja vastuulisää, jota järjestö kutsuu "tieto-taito-vastuu" -lisäksi. Sen saamisen perusteena olisi palkansaajan koulutus ja työtehtäviin liittyvä vastuu.

-Tätä erää tulee käyttää erityisesti koulutettujen naisten palkkauksen parantamiseen, Akava esittää. Akava ehdottaa sopimuskautta ajalle 1.2. 1998-31.10. 1999. Järjestö on valmis myös aiemmin alkavaan sopimukseen, mikäli ansiokehitysneuvotteluja on mahdollista aikaistaa.

Toimikunta julkisen sektorin palkkoja varten

Akava vaatii myös erityisen toimikunnan perustamista julkisen sektorin palkkojen selvittämistä varten. Palkat pitäisi Akavan mielestä selvittää Tilastokeskuksen uuden palkkarakennetilaston aineiston pohjalta.

Akava vaatii palkkoihin perinteiseen tapaan prosenttikorotuksia. Raja- eli marginaaliveroa on järjestön mielestä alennettava yhtä suurella prosenttiyksiköllä kaikissa tuloluokissa.

Sopimukseen Akava haluaa myös ansiokehityslausekkeen, indeksiehdon ja neuvottelulausekkeen ennakoimattoman yleisen talouskehityksen varalta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.