Ajokortin tuplahinta suututti motoristit

Ajokortin hinta tuplaantui 1:51

Moottoripyöräväki on suivaantunut ajokortin kaksinkertaistuneeseen hintaan. Uusi ajokortti tai korttiluokan korotus maksaa tätä nykyä jopa 3000 euroa. Motoristit perustivat lainmuutosta vaativan kansalaisaloitteen.

Kaikki muuttui 2013. Viranomainen oli tyytymätön liikenneturvallisuuteen, sillä liikennekuolemien määrä ei ollut vähentynyt toivotusti. Uusiin ajokortteihin lisättiin tuntuvasti ajo-opetusta, mikä nosti kortin hintaa noin tuhannesta eurosta kahteen, jopa kolmeen.

Kansalaisaloite hätiin

Kansalaisaloitteessa on nyt tuhatkunta nimeä. Jotta eduskunta ottaisi sen käsittelyyn, sen on saatava puolessa vuodessa 50 000 allekirjoittajaa. Hankkeen aloittajat uskovat asiaansa.

- Pidän sitä helppona urakkana. Suomessa on 250 000 motoristia, ja moottoripyöräilijät vetävät yhtä köyttä. Varmasti saadaan se tavoite täyteen, sanoo Riku Routo. Hän on toiminut vuosikymmeniä moottoripyöräkauppiaana ja perustanut myös Suomen Moottoripyörämuseon Lahteen.

Kaupat ja ajokortit alamäessä

Takavuosina Suomessa myytiin reilut 10 000 uutta moottoripyörää vuodessa. Nyt luku on 3 500, mihin lienee ajokorttiuudistusta enemmän vaikuttanut lama. Uusia moottoripyöräkortteja on ajettu tänä vuonna liki 16 300, mikä on n. 15 % vähemmän kuin ennen viime vuoden uudistusta.

Alan harrastajia suivaannuttaa ajokortin hintaa nostava opetus, jota moni pitää tehottomana, päällekkäisenä, turhana ja ennen kaikkea kalliina.

- Moottoripyöräkortti suoritetaan osissa eli ensin kevytmoottoripyörä ja sitten sitä korotetaan. Tarkoitus oli hyvä mutta siitä tehtiin liian byrokraattinen. Liian paljon turhaa teoriaopetusta tässä korotusvaiheessa, jolloin käytännössä siitä tuli kallis, sanoo motoristi Tuomo Riihilahti.

Paraniko turvallisuus?

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on teettänyt tutkimuksen, jossa ajokorttiuudistus saa pääosin moitteita. Lisättyä ajo-opetusta moititaan tehottomaksi.

Ajokorttiuudistus on ollut nyt voimassa vajaat kaksi vuotta. Aika on liian lyhyt, että Trafi pystyisi vielä sanomaan, onko liikenneturvallisuus parantunut.

Lue myös:

    Uusimmat