Aituri Demus menetti otteen miljoonapottiin | MTV Uutiset
Aituri Demus menetti otteen miljoonapottiin
Lashinda Demus, kuva: Michael Steele/Getty Imagesgetty
Julkaistu 29.07.2005 21:39(Päivitetty 29.07.2005 23:30)
Yleisurheilun kansainvälinen Kultaisen liigan osakilpailu Oslossa alkoi perjantaina yllätyksellä. Kahden voitokkaan kilpailun jälkeen liigan miljoonan dollarin palkintorahoja tavoitellut USA:n Lashinda Demus jäi naisten 400 metrin aitajuoksussa kolmanneksi ja menetti mahdollisuutensa dollaripottiin.
Kilpailun Oslon Bislettillä voitti USA:n kokenut, 36-vuotias Sandra Glover ajalla 53,93 ennen Puolan Anna Jesieniä, 54,43, ja 54,59 aitonutta Demusia. Pariisin ja Rooman Kultaisen liigan kisoissa pitkät aidat voittanut Demus johti uudelleen rakennetulla Bislettilläkin vielä kymmenisen metriä ennen maalia, mutta heittäytyi liian aikaisin, jolloin Glover ja Jesien porhalsivat ohi.
Naisten satasella Ranskan Christine Arron jatkaa miljoonapotin tavoittelua. Arron voitti matkan ajalla 11,05. Mahdollisuudet pääpalkintoon on Arronin ohella enää vain Venäjän Tatjana Lebedevalla, joka voitti kolmiloikan tuloksella 14,89. Arron ja Lebedeva tarvitsevat liigassa vielä kolme ykkössijaa lajeissaan päästäkseen osalliseksi palkintosummasta.
Oslossa Arron ratkaisi voiton rutistettuaan viimeisillä parillakymmenellä metrillä juoksua alussa hallinneen USA:n Lauryn Williamsin ohi. Williams oli toinen ajalla 11,16, sadaosasekunnilla ennen maannaistaan Latasha Colanderia.
Miesten 110 metrin aitajuoksussa Ranskan Ladji Doucouré otti kauden toisen voittonsa Kultaisessa liigassa. Heinäkuun alussa Pariisissa voittanut Doucouré aitoi ylivoimaisesti ykköseksi kovalla ajalla 13,00 ennen USA:n Joel Brownia (13,22) ja Terrence Trammellia (13,27). Moninkertainen arvokisavoittaja, USA:n Allen Johnson, 34, oli vasta neljäs hänelle vaatimattomalla ajalla 13,34.
Perinteinen Oslon Kultainen maili huipensi illan, vaikka Marokon Hicham el-Guerroujin maailmanennätys jäi koskemattomaksi. Kovavauhtisen jännityskisan voitti Qatarin Dahame Najem Bashir ajalla 3.47,98.
Zhakari miesten satasen ykkönen
Miesten 100 metrillä Ghanan jatkoi tasaisia juoksujaan. Zhakari tikkasi voittoon vaivattoman näköisesti ajalla 10,02, kun myötätuulta oli 0,1 metriä. Helsinki gp:ssä satasen viime maanantaina voittanut Trinidad ja Tobagon oli toinen ajalla 10,07 ennen USA:n , 10,15.
Sadasosasekunnit olivat pelissä miesten 800 metrillä, kun Etelä-Afrikan Mbulaeni Mbulaudzi kukisti Venäjän olympiavoittajan Juri Borzakovskin: ajat 1.44,15-1.44,18.
Miesten 5000 metriä oli jännittävä kilpailu, joka maailmanennätysmies Kenenisa Bekelen poissa ollessa huipentui kiritaisteluun. Loppukirissä vahvin oli Kenian John Kibowen, joka voittojallaan 13.07,74 jäi Bekelen kauden kärkiajasta 27,5 sekuntia. Kibowenin joutui tunnustamaan loppukirissä paremmakseen kenialainen Moses Mosop, joka hävisi vain 0,07 sekuntia. Kenian kolmoisvoiton täydensi Sammy Kipketer, 13.09,16.
Alkuillasta kilpailleista suomalaisista Suvi Myllymäki oli naisten 800:n metrin kansallisessa kilpailussa toinen ajalla 2.06,30. Minna Järvenpää jäi kymmenenneksi juostuaan 2.13,10. Kisan voitti Viron Egle Uljas ajalla 2.05,14.
Miesten 1500 metrillä Suomen Jonas Hamm ja Anders Rockas eivät hätyytelleet kärkeä. Hamm sijoittui kuudenneksi ajalla 3.45,26 ja Anders Rockas yhdeksänneksi ajalla 3.49,37. Kilpailun voitti Kenian Churchill Kipseng ajalla 3.38,86.
Oslon Kultainen liiga, tuloksia:
Miehet:
100 m (Kultaista liigaa): 1) Aziz Zhakari Ghana 10,02, 2) Marc Burns Trinidad 10,07, 3) Tyson Gay USA 10,15, 4) Ronald Pognon Ranska 10,16, 5) Coby Miller USA 10,27, 6) Joshua Ross USA 10,28, 7) Jaysuma Saidi Gambia 10,34, 8) Per Strandqvist Ruotsi 10,68.
400 m (KL): 1) Gary Kikaya Kongo 44,82, 2) Brandon Simpson Jamaika 44,86, 3) Tyree Washington USA 45,30, 4) Sanjay Ayre Jamaika, 45,69, 5) Avard Moncur Bahama 46,12, 6) Lansford Spence Jamaika 46,39, 7) Quincy Douglas Norja 47,19, 8) Einar Inge Aasen Norja 47,61.
800 m (KL): 1) Mbulaena Mulaudzi Etelä-Afrikka 1.44,15, 2) Juri Borzakovski Venäjä 1.44,18, 3) Alfred Kirwa Yego Kenia 1.44,45, 4) Gary Reed Kanada 1.44,54, Khadevis Robinson USA 1.44,70, 6) Youssef Saad Kamel 1.45,19, 7) Andre Bucher Sveitsi 1.45,20, 8) Svahn Ådne Dählin Norja 1.46,05.
800 m, B-finaali: 1) Alex Kipschirchir Kenia 1.45,54, 2) David Krummenacker USA 1.45,98, 3) Ali Bilal Mansour Burundi 1.46,12.
5000 m (Kultaista liigaa): 1) John Kibowen Kenia 13.07,74, 2) Moses Mosop Kenia 13.07,81, 3) Sammy Kipketer Kenia 13.09,16, 4) Shadrak Korir Kenia 13.09,92, 5) Bernard Kiprop Kenia 13.09,96, 6) Tim Broe USA 13.11,77, 7) Richard Limo Kenia 13.12,53, 8) Robert Cheseret Kenia 13.13,23.
110 m aj (KL): 1) Ladji Doucouré Ranska 13,00, 2) Joel Brown USA 13,22, 3) Terence Tramelle USA 13,27, 4) Allen Johnson 13,34, 5) Thomas Blaschek Saksa 13,37, 6) Anwar Moore USA 13,41, 7) Robert Kronberg Ruotsi 13,43, 8) Matheus Inocencio Brasilia 13,51.
Keihäs (KL): 1) Tero Pitkämäki Suomi 90,54, 2) Sergei Makarov Venäjä 87,76, 3) Andreas Thorkildsen Norja 87,66 (Norjan ennätys), 4) Aleksandr Ivanov Venäjä 83,93, 5) Jan Zelezny Tshekki 82,70, 6) Eriks Rags Latvia 78,37, 7) Vadims Vasillevskis Latvia 77,81, 8) Stefan Wenk Saksa 74,60.
Korkeus (KL): 1) Stefan Holm Ruotsi 229, 2) Jaroslav Baba Tshekki 229, 3) Jaques Freitag Etelä-Afrikka ja Jaroslav Rybakov Venäjä 225, 5) Aleksei Dmitrik Venäjä ja Vjatsheslav Voronin Venäjä 225, 7) James Nieto, USA ja Andrej Sokolovski Ukraina 220.
Maili: 1) Dahame Najem Bashir Qatar 3.47,97 (kk), 2) Bernard Lagat USA 3.48,38, 3) Daniel Kipchirchir Komen Kenia 3.48,49, 4) Alan Webb USA 3.48,92, 5) Craig Mottram Australia 3.48,98, 6) Tarek Boukensa Algeria 3.49,95, 7) Suleiman Simotwo Kenia 3.50,82, 8) Hudson De Souza Brasilia 3.51,05.
1500 m, kans. erä: 1) Churchill Kipseng Kenia 3.38,86, 2) Jason Lunn USA 3.41,39, 3) Neil Speaight Britannia 3.41,54,... 6) Jonas Hamm Suomi 3.45,26,... 9) Anders Rockas Suomi 3.49,37.
Naiset:
100 m (KL): 1) Christine Arron Ranska 11,06, 2) Lauryn Williams USA 11,16, 3) Latasha Colander USA 11,17, 4) Rachelle Boone-Smith USA 11,23, 5) Sylvie Ebondou Mballa Kamerun 11,54, 6) Sylviane Felix Ranska 11,56, 7) Anne Cathrine Bakken Norja 11,94, 8) Jenny Adams USA 12,01.
800 m (KL): 1) Tatjana Adrijanova Venäjä 1.56,91, 2) Olga Kotljarova Venäjä 1.57,55, 3) Svetlana Tsherkasova Venäjä 1.57,86, 4) Hazel Clark USA 1.57,99, 5) Kenia Sinclair Jamaika 2.00,00, 6) Treniere Clement USA 2.00,23, 7) Seltana Ait Hammou Marokko 2.00,62, 8) Olesija Tshumakova Venäjä 2.00,62.
800 m, kans. erä: 1) Egle Uljas Viro 2.05,14, 2) Suvi Myllymäki Suomi 2.06,30, 3) Ragnhild Kvarberg Norja 2.06,78,... 10) Minna Järvenpää Suomi 2.13,10.
400 m aj (KL): 1) Sandra Glover USA 53,93, 2) Anna Jesien Polen 54,43, 3) Lashinda Demus USA 54,59, 4) Surita Febbraio Etelä-Afrikka 55,40, 5) Sheena Johnson USA 55,48, 6) Tatjana Teretsjuk- Antipova Ukraina 55,52, 7) Jekaterina Kostetskaja Venäjä 56,20.
400 m aj, B-finaali: 1) Andreas Blackett Barbados 55,71, 2) Brenda Taylor USA 56,09, 3) Shauna Smith USA 58,42.
Kolmiloikka (KL): 1 Tatjana Lebedeva Venäjä 14,89, 2) Trecia Smith Jamaika 14,63, 3) Yamile Aldama Sudan 14,27, 4) Jelena Oleinikova Venäjä 14,07, 5) Kene Ndoye Senegal 13,97, 6) Sarka Kasparkova Tshekki 13,86, 7) Baya Rahouli Algeria 13,83, 8) Maria Högheim Norja 12,78.
Korkeus: 1) Amy Acuff USA 193, 2) Ifoma Jonas-Olausson USA 193, 3) Erin Aldrich USA 190, 4) Marina Kuptsova Venäjä 185, 5) Monica Iagar Romania 185, 6) Öyunn Grindem Norja 180.