Äiti tuomitsi keisarileikkaukset – muutti mielensä, kun synnytyksessä kaikki ei mennyt niin kuin piti

Kun Sally Seck oli raskaana, hän uskoi vakaasti synnyttävänsä alateitse.

– "Keisarileikkauksia tehdään naisille, jotka eivät ole yhtä valmistautuneita kuin minä", todistelin hiljaa itselleni, kun rullasin synnytyspallollani saadakseni rakkaan sikiöni optimaaliseen asentoon samalla, kun harjoittelin synnytyshengitystä, Seck kirjoittaa Scary Mommy -sivustolla.

Hän uskoi vakaasti, että keisarileikkauksia tehdään vain naisille, joiden synnytys käynnistetään, joiden lääkäri on "kärsimätön" tai jotka valitsevat leikkauksen itse.

– Hitto, olin todellinen törkimys, Seck tunnustaa nyt.

Synnytyksen aikana hän kärsi ja ponnisteli 40 tuntia, mutta vauvan pään asento hankaloitti syntymistä. Edes asennon vaihtaminen ei vauhdittanut prosessia.

–Paremmuudentunteeni ja omahyväisyyteni ei valmistanut minua siihen, mitä tapahtui. Kun lääkärimme lähestyi aihetta ensimmäisen kerran sanoen ”kun ottaa huomioon, miten kovaa ja kauan olet ponnistanut, sinun olisi pitänyt jo saada tämä vauva”, kun pysähdyin ollessani edelleen nollapisteessä, ja (hän sanoi) ”alkaa näyttää siltä, että keisarileikkaus voi olla ainoa vaihtoehto”, katsoin mieheeni ja aloin itkeä. Emme halunneet tätä. Tämä ei ollut osa synnytyssuunnitelmaamme, Seck kuvaa.

Vauvan syke kuitenkin hidastui äkillisesti, ja lääkäri alkoi epäillä napanuoran kiertyneen vauvan kaulan ympäri. Varovainen ehdotus leikkauksesta muuttui toteamukseksi siitä, että keisarileikkaus on pakollinen. Seck ei jaksanut enää itkeä.

Lue myös: Äiti meni keisarileikkaukseen, lääkärit eivät löytäneetkään vauvaa: "Kaksi kokonaista minuuttia he olivat todella hämmentyneitä"

– Tajusin, että olin itkenyt itseni vuoksi, itkenyt, koska olin epäonnistunut synnyttämisessä ja minusta oli tullut yksi niistä naisista, joita tuomitsin. Siinä hetkessä välitin vain vauvastamme, en ylpeydestäni, Seck kuvaa.

Hän myös huomauttaa, että vaikka äidit mollaisivat keisarileikkausta ja epiduraalia koko raskautensa ajan, heille tarjotaan niitä silti välittömästi, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

– Kun sisäelimiäni vedettiin sivuun, kun joku oli kyynärpäätä myöten lantiossani tekemässä sitä yhtä asiaa, johon en koskaan ollut valmistautunut, saatoin tuntea vain kiitollisuutta. Ja ihanaa helpotusta, kun kuulin vauvan ensi-itkun. Silti kesti pitkään, jotta kykenin päästämään irti egostani. En halunnut ihmisten tietävän keisarileikkauksesta. Tai jos kerroin siitä, minun piti kertoa tämä monimutkainen tarina vain todistaakseni, että minä kyllä yritin, leikkaus oli absoluuttisen tarpeellinen, että minulla oli hyvä lääkäri, ei sellainen, joka tekee (synnytyksen aikana) hätäisen väliintulon.

"Ei ole olemassa helppoa vaihtoehtoa"

Seck kertoo, ettei enää häpeä tapahtunutta. Hän on tajunnut ajatusmallinsa olleen väärä.

– En anna reitin, jota vauva poistui kehostani, määritellä minua. Eikä minun tarvitse vakuutella kenellekään, että henkemme olivat uhattuina, jotta he eivät ajattelisi, että olen luovuttaja.

Seck kertoo kuitenkin ymmärtävänsä keisarileikkausten parjaajia; olihan hän sellainen itsekin vielä hetki sitten.

– Mutta ei minulla ollut oikeutta tuomita, eikä minulla ole enää yhtäkään hiton mielipidettä kenenkään synnytyskokemuksista. Ei ole olemassa helppoa vaihtoehtoa, ja kuka tahansa, joka opettelee nousemaan sängystä käyttämättä vatsalihaksiaan todellakin tietää, ettei keisarileikkaus ole tällainen helppo vaihtoehto.

Lähde: Scarymommy.com

***