Kerroimme aiemmin epätoivoisesta brittiäidistä, joka pyysi tuntemattomia lähettämään syntymäpäiväkortteja hänen vakavasti sairaalle pojalleen. Lahjoja tuli enemmän kuin äiti osasi kuvitella.
Pian 14-vuotias Rhys Williams kärsii perinnöllisestä rakkulataudista, epidermolysis bullosasta, johon ei ole parantavaa hoitoa. Poika kärsii jatkuvista kivuista ja hänen elämänsä on hyvin rajoittunutta.
Rhys kertoi äidilleen Tanya Williamsille saaneensa tarpeeksi elämästä. Tanya pyysi ihmisiä lähettämään kortteja pojalleen, jotta hän tajuaisi, kuinka paljon ihmiset välittävät. Koskettavasta pyynnöstä uutisoivat lukuisat kansainväliset mediat.
Ja ihmiset todella osoittivat välittävänsä.
Jo 10 000 onnittelukorttia
Vaikka Rhys täyttää 14 vuotta vasta syyskuun 21. päivä, hän on saanut jo 10 000 syntymäpäiväkorttia, kertoo muiden muassa Wales Online -uutissivusto.
Korttien lisäksi Rhysille on lähetetty lahjoja, rahaa, pelikuulokkeet ja pelejä. Syntymäpäiväonnitteluja on tullut ympäri maailmaa, Chilestä, Yhdysvalloista ja Qatarista asti.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Rhys sai lisäksi liput Liverpoolin jalkapallo-otteluun – Liverpool on pojan lempijoukkue. Poikaa on myös pyydetty paikallisen jalkapalloseuran Bolton Wanderers FC:n maskotiksi.
Tuhannet tuntemattomat ovat lähestyneet Tanyaa Facebookissa kaveripyyntöjen kera.
– Se on mennyt hulluksi. Täysin hulluksi, Tanya sanoo.
Hymy palasi pojan kasvoille
Rhys on kiitollinen saamistaan lahjoista. Tanyan mukaan hymy on palannut hänen poikansa kasvoille ihmisten ystävällisyyden johdosta.
– Rhys ei ole pystynyt pyyhkimään hymyä kasvoiltaan. Hän on ollut niin iloinen, Tanya iloitsee.
Lähteet: Wales Online, UNILAD/Facebook
Uusimmat
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
Lataa lisää