Äiti antoi 2-vuotiaan värjäyttää hiuksensa: "Odotin, kunnes tyttäreni alkoi itse kiinnostua aiheesta"

Amy Lyn vannoo "vaihtoehtoisen vanhemmuuden" nimeen.

Amy Lyn haluaa lapsensa tekevän itsenäisiä päätöksiä. Toive on jalo, mutta Lynin tytär BellaMae on vasta kaksivuotias – ja saanut jo värjätä hiuksensa, kertoo Nine.com-sivusto. 

Amerikkalainen Lyn, 25, jakoi Instagramissa kuvan lilahiuksisesta lapsestaan. Lyn vannoo "vaihtoehtoisen vanhemmuuden" nimeen. Hän itse kasvoi 1980–1990-lukujen punk- ja vaihtoehtokulttuurien keskellä.

Suomen kosmetiikkalaki ei suoraan kiellä alle 16-vuotiaiden hiusten värjäämistä, mutta Suomen kuluttajaturvallisuuslain huolellisuusperiaatteen mukaan kampaaja vastaa tarjoamansa palvelun turvallisuudesta. Kampaaja ei ole velvollinen värjäämään alle 16-vuotiaiden hiuksia edes huoltajan suostumuksella.

Lähde: Teknokemian Yhdistys

– Ihmisenä, josta tulee äiti, en halua muuttua ja päästää irti tästä pimeämmästä, luovemmasta puolesta itsessäni. Odotin, kunnes tyttäreni alkoi itse kiinnostua aiheesta, ja tutustutin hänet väliaikaisiin tatuointeihin, värikkäisiin leikkimeikkeihin ja värjättyihin hiuksiin. Siitä eteenpäin annan hänen johtaa, Lyn sanoo.

Hän haluaa antaa lapsensa leikkiä vapaasti ulkonäöllään. Hän toivoo, että lapsi löytää näin itsensä eikä joudu myöhemmällä iällä käyttämään aikaa miettien, millainen ihminen on.

– Mielestäni tavanomainen vanhemmuustyyli on rakennettu sen varaan, että vanhemmat ovat perheen diktaattoreita, kunnes lapset saavuttavat sopiva iän, jolloin he saavat valita pieniä asioita itse, Lyn sanoo.

– Mielestäni on liian pitkä aika odottaa valintojen ja syyn ja seurauksen opettamista ala- tai yläkouluun tai jopa 18 vuoden ikään asti.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

BellaMae ei ole koskaan nähnyt äitiään esimerkiksi ilman tatuointeja. Aiemmin lapsi pani tarroja iholleen, kunnes hän sai kokeilla väliaikaisia tatuointeja. Hiuksensa BellaMae sai värjätä omasta päätöksestään ensimmäistä kertaa Halloweenina 2017.

– Suurin osa ihmisistä sanoisi, että lapseni (melkein kolme vuotta) on liian nuori vaihtamaan hiusväriään, mutta minä sanon, että antaa hänen alkaa valita nyt. Annan lapselleni vaihtoehdon hankkia hauskat, kirkkaat hiukset nyt, jotta hän on parempi tekemään päätöksiä tulevaisuudessa. Ollaanpa rehellisiä, jos sinulle olisi annettu vaihtoehdoksi hankkia siniset hiukset, kun olit lapsi 1930-luvulla, olisit luultavasti tehnyt sen.

Lynin mukaan moni 1980–1990-lukujen lapsi saa nyt itsekin lapsia, eikä halua valita perinteistä vanhemmuutta.

– Yritän pysyä niin luovana kuin mahdollista, jotta tyttäreni voisi nähdä, että vaikka elämässä on pakkoja, kuten työnteko ja ankeiden laskujen maksaminen, ihminen voi silti olla yksilö ja saada iloa mistä vain.

Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Aiemmin Rachel Ann Carpenterkertoi Facebook-päivityksessään, miksi antoi tyttärelleen luvan värjätä hiuksensa pinkeiksi.

***


Lue myös:

    Uusimmat