Aiotko ostaa tämän uutuuskonsolin? Valmistajakin sekoili nimen kanssa – älä hanki vahingossa vanhaa mallia!
Microsoftin uuden sukupolven Xbox-pelikonsolin nimi on aiheuttanut hämmennystä. Nyt hieman harhaanjohtavan nimeämisen vuoksi moniin virtuaalisiin ostoskoreihin on saattanut päätyä uutukaisen sijaan vanha konsoli.
Microsoftin uuden Xboxin ennakkomyynti käynnistyi eilen tiistaina suuressa osassa maailmaa. Amazon-verkkokaupan myydyimpien tuotteiden joukkoon ponnahtikin nopeasti Microsoftin Xbox One X -pelikonsoli. Luonnollista, eikö vain?
Tuskinpa sittenkään, sillä uutuuskonsoli kantaa nimeä Xbox Series X, ei Xbox One X. Xbox One X on edellisen sukupolven Xboxin eli Xbox Onen paranneltu X-versio.
Microsoft mokasi itsekin
Xbox One X:n valtaisa myyntipiikki samana päivänä, kun odotetun Xbox Series X:n myynti alkaa, ei ole selitettävissä mitenkään muuten kuin sekaannuksella. Vanha konsoli ei myöskään ole ollut alennuksessa.
Virhe ei ole yllättävä, sillä samankaltaisen nimen lisäksi myös konsoleiden ulkonäkö on asiasta tietämättömän silmään varsin samanlainen, sillä kumpikin konsoli on ulkomuodoltaan musta neliskanttinen laatikko. Kummankin myyntikuvissa konsolia vasten nojaa lisäksi musta peliohjain. Myös myyntikuvien tausta on musta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Joulumarkkinoille saapuu myös Sonyn uuden sukupolven PlayStation. Se kuitenkin kantaa nimeä PlayStation 5 ja eroaa ulkoisestikin suuresti PlayStation 4:stä, joten vastaavan virheen mahdollisuus on Sonyn uutuuskonsolin kohdalla hyvin paljon pienempi.
The Verge -teknologiajulkaisun päätoimittaja Tom Warren huomautti Twitter-tilillään, että myös Microsoft itse on kutsunut konsoliaan väärällä nimellä. Markkinointitekstissä uuteen konsoliin nimittäin viitattiin nimellä Xbox One Series X.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lähteet: The Verge, The Sixth Axis
Uusimmat
-
06:40
Tutkijat selvittävät: Kaikuuko Kolilla yhä pirun ääni? "Näin minä uskoisin – ei välttämättä mikään paha olento"
-
06:37
Taistelu Verboven herruudesta jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
06:29
Oluentuoksuinen nostalgiapala! Näin Hjallis Harkimo rehenteli Nordiksen uumenissa 1997 – tänne Jokerit nyt palaa
-
06:20
Asiantuntija varoittaa sairaaloiden tulevaisuudesta: "Tämä on riski, joka pitäisi ottaa todella vakavasti"
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
Lataa lisää